Elämäni virsi yhteislaulutilaisuutta vietimme su 15.3. klo 16 Raision kirkossa
Saimme kuulla viiden henkilön tarinat elämänsä virsien takaa. Virret olivat tänä vuonna valinneet kauppakeskus Myllyn toimitusjohtaja Mari Hantula, Raision entinen kanttori Katarina Engström, partiotoiminnan moniottelija Huugo Wahalahti, pitkäaikainen majoitusalan yrittäjä Ilkka Saarinen sekä avoterveydenhuollon ylilääkäri Arto Raassina.
"ELÄMÄNIBIISI ja ELÄMÄNI VIRSI ovat rekisteröityjä tavaramerkkejä Suomessa. Kaikki oikeudetElämäniBiisi-ohjelmaan ja sen konseptiin kuuluvat Yellow Film & TV Oy:lle. Käyttö sallittu vain Yellow Film & TV Oy:n myöntämällä lisenssillä. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Raision seurakunta. Yellow Film & TV Oy tai Yleisradio Oy eivät vastaa tapahtuman järjestelyistä."
Herännäisseurat Tasalan kamarissa
Tervetuloa avaran armon seuroihin. Herännäisseuroja vietetään kahdesti vuodessa Tasalan kamarissa. Seuroissa juodaan kahvit, kuullaan seurapuheita ja veisataan Siionin virsiä. Seurat ovat kaikille avoimia.
Kevään seurat: Su 22.2. klo 16.30 alkaen. Kahvit klo 16.30.
Seurapuheet ja veisu klo 17-18.
Tilaisuudessa kerätään kahviraha Herättäjä Yhdistykselle.
Syksyn seurat: Su 18.10. klo 16.30 alkaen.
Kahvit klo 16.30.
Seurapuheet ja veisu klo 17-18.
Tilaisuudessa kerätään kahviraha Herättäjä Yhdistykselle.
Café Bible
Café Bible on raamattu- ja musiikkikahvila Tasalan kamarissa (Tasalanaukio 5, Raisio). Café Bible kokoontuu noin kerran kuukaudessa kevät- ja syyskausien aikana. Ohjelmassa on raamattuopetusta monin metodein, keskustelua, musiikkia ja yhteislaulua sekä tietenkin kahvia. Opetuksesta vastaavat Raision seurakunnan papit ja musiikista kanttori Sini NIeminen sekä Messubändi.
Café Bible ilta rakentuu seuraavasti. Iltaan voi osallistua oman aikataulunsa mukaisesti ja joustavasti.
16.45 Ovet avautuvat
17.00 Kahvia tarjolla
17.15 Ohjelma, jossa vuorovaikutteinen raamattuopetus ja musiikkia
n. 18.20 Vapaata seurustelua
18.55 Iltahartaus
19.00 Ovet sulkeutuvat
Kevään 2026 Café Bible illat ovat
25.1. Aiheena Jeesuksen vertaukset. Opetus Sari Lehti.
1.3. Aiheena Armo. Opetus Waltteri Hämäläinen.
26.4. Aiheena Lähtekää! Opetus Waltteri Hämäläinen.
Ilta Sinulle
Nämä illat ovat Sinulle!
Ilta sinulle -tilaisuuksissa pyritään kodikkaaseen ilmapiiriin, jossa on helppo viihtyä yhdessä ja tutustua muihin. Ohjelmaan kuuluu musiikkia, mielenkiintoisia puheenvuoroja, vapaata keskustelua ja iltapalatarjoilu. Illasta vastaa vapaaehtoisten tiimi. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Ilta Sinulle Raision seurakuntatalolla muutaman kerran kaudessa:
Ke 4.2.26 klo 18 Vieraana ex-rikospoliisi, pappia ja terapeutti Kalle Mäenpää.
Hän on työssään kohdannut rikoksia ja riippuvuuksia, mutta myös ihmeellisiä selviytymisiä ja uusia alkuja.
Näistä kokemuksista hän on kirjoittanut hiljattain ilmestyneen kirjan Katso ihmistä - poliisi pahan ja pyhän äärellä.
Olet lämpimästi tervetullut mukaan yksin, kaksin tai porukalla! Illan aikana tarjolla myös maksuton iltapala ja mahdollisuus henkilökohtaiseen rukous- ja keskusteluhetkeen.
Seurakuntatalolla on rajallinen määrä parkkipaikkoja. Jos mahdollista, niin parkkeeraathan autosi kirkon ja kaupungintalon parkkipaikoille ruuhkan välttämiseksi, kiitos.
Ke 25.3.26 klo 18 Vieraana laulaja Jaana Pölönen.
Musiikki-illassa vieraana Jaana Pöllänen. Jaana on pitkänlinjan muusikko ja entinen tangoprinsessa. Hän esiintyy yhdessä miehensä Ville Uusitalon kanssa.
Illan teema on "Valoksi elämäsi polulle."

------------------------------------------------------------
AKKOJEN LATAUS 18.3. klo 17-20
Naiset lähtevät lataamaan akkuja Viherlahden leirikeskukseen Merimaskuun (Merimaskuntie 530).
Ohjelmassa on rentoa yhdessäoloa, ilman salliessa ulkoilua, mukavaa yhdessä tekemistä,
saunomista, iltapalaa (iltapalamaksu 5€, maksu peritään ilmoittautumisen yhteydessä) ja hiljentymistä.
Ota mukaasi säänmukainen varustus ja saunomisvälineet, mikäli haluat saunoa.
Tapahtumaan ei ole erillistä kuljetusta.
Ilmoittaudu mukaan tämän sivun Ilmoittaudu tapahtumaan -linkin kautta.
Lisätiedot johanna.salonen@evl.fi
Tervetuloa mukaan!
Saunaillat työikäisille Viherlahdessa
Työikäisten saunailta Viherlahden leirikeskuksessa (Merimaskuntie 530, Merimasku) torstaisin kerran kuukaudessa 8.1., 12.1., 12.3., 9.4., 14.5. ja 18.6.
Saunat lämpiminä 18-20. Miehille ja naisille omat saunat. Saunoa voi omaan tahtiin. Mahdollisuus grillata omia eväitä kaasugrillillä. Tilaisuus on päihteetön. Saunaillat jatkuvat kerran kuukaudessa koko syys- ja talvikauden ajan. Illassa aina myös hartaus. Liikkuminen omilla tai kimppakyydeillä. Tervetuloa!
Soppaa kaverille
![]()