Mio Kivelän saarna Marian ilmestyspäivän keskiaikaisin vivahtein toteutetussa messussa 23.3.2025 Kivet kertovat-viikon aikana
Kuva: Kansallismuseo
Kuvassa on Raision seurakunnan Madonna-veistos 1300-luvulta. Veistos löytyy nykyään Kansallismuseosta monen muun seurakunnan vanhan veistoksen tavoin. Sen tekiijäksi on kkerrotty Liedon mestari. Samoin kuin muun muassa tuon vaikuttavan krusifiksimmekin tekijän. Käytännössä tekijän henkilöllisyyttä ei tiedetä. On myös mahdollista, että nimen takana on todellisuudessa useita samaa tyyliä edustavia veistäjiä.
Ajan hammas on purrut veistokseen, niin kuin Kansallismuseo asiaa kuvaa. Osia puuttuu ja maalia ei enää juurikaan näy.
Veistoksessa Marian vasemmalla kädellä lepää Jeesus-lapsi, jolta puuttuvat nyt vuosisatojen jälkeen molemmat kädet. Marialta puolestaan puuttuu oikea käsi, joka on saattanut kannatella esimerkiksi omenaa. Samoin häneltä puuttuu päästään kruunu. Hänen pukunsa on ollut vihreä, punaisin koristein, ja aluspukunsa kultainen punaisin, valkoisin ja mustin koristein. Viitta on ollut tumman vihreä punaisilla, valkoisilla ja mustilla kuvioilla ja vuori tumman punainen. Marian silmät ovat olleet siniset.
Nyt joudumme vain kuvittelemaan miltä veistos on aikoinaan näyttänyt. Silti se kertoo yhä meille samaa tarinaa. Tarinaa äidistä, joka saa kantaa kohdussaan ja sylissään Jumalan poikaa – meidän vapahtajaamme
Sen viesti on jossain syvemmässä ja kokonaisvaltaisemmassa kuin vain maaleissa ja yksityiskohdissa. Se löytyy sen olemassaolosta, syystä ja tarkoituksesta.
Sen tähden sanoma myös säilyy, vaikka vuodet kuluvat ja kuluttavat.
Kristuksen kuninkuus säilyy sukupolvelta toiseen – ikuisesti.
Ja Kristuksen eteen olemme saaneet tänäänkin käydä. Hänen eteensä olemme saaneet tuoda synnintunnustuksessa sydämemme pahan puun. Pestäväksi ja perattavaksi. Tietoisina siitä kuinka suureksi se on päässyt jälleen kasvamaan. Kaikkine juurineen, haaroineen, oksineen, lehtineen ja hedelmineen.
Vaan taitavan veistäjän kädessä voi karun ja paksunkin puun sisältä tulla esiin veistos, jolla on kaunista kerrottavaa.
Rikkinäisestä ja rikkovasta sydämestä voi löytyä Jumalan valoa muillekin jaettavaksi.
Hetken aikaa se kaikki on kirkasta. Kaikkine pintapuolineenkin. Mutta lopulta aika kuluu ja joskus – usein nopeastikin – maailman tuulet ja kolhut kuluttavat sitä. Kirkkaus haalenee ja kolhut voivat viedä jotain mukanaan.
Mietin, että katsommeko silloin vain puutteisiin vai tunnistammeko kuinka se edelleen julistaa sitä olennaisinta sanomaa – Sanomaa Jumalasta, jolle mikään ei ole mahdotonta. Jumalasta, joka tuli ihmiseksi. Jumalasta, joka tahtoo meidät pelastaa.
Kun katson Madonna-veistosta, en tahdo nähdä vain sitä, mitä siinä ei enää ole. Mutten myöskään tahdo unohtaa sitä, kuinka ajan hammas on päässyt sitä puremaan.
Sillä, emmehän me usko Jumalaan, joka olisi vain tuolla jossain, vaan Jumalaan, joka on tässä – meidän keskellämme. Yhteys häneen ei ole vain tämän todellisuuden tuolla puolen, vaan toteutuu myös tässä ajassa, tässä maailmassa.
Jos siis pyrimme täydellisyyteen - Jos kaipaamme kuvaa, johon tämän maailman tuulet, kolhut tai aika eivät ole vaikuttaneet, niin uskon meidän menettävän jotain Jumalasta.
Sillä, kulumat ja kolhut kertovat sanomasta, joka elää tässä ajassa ja maailmassa – osana elämäämme ja arkeamme – osana meitä.
Raision seurakunnan Madonna-veistos kertoo minulle kolhuineen ja haalistuneine tai rapistuneine maaleineen todella elävästä uskosta. Pitkästä elämään käyvästä perinteestä. Jumalasuhteesta, joka ei typisty arjesta irrallisiin hetkiin. Uskoon, jota ei kääritä pumpuliin suojaan kaikelta, mikä maailmassa ja elämässämme myrskyää. Vaan, joka kulkee kanssamme ja turvaa meitä sen kaiken keskellä.
Kolhut ja kuluminen tuovat veistokseen uutta sanomaa. Se ei ole maaleja ja yksityiskohtia täydellisempi tai tärkeämpi, muttei myöskään pienempi tai vähäpätöisempi.
Ne täydentävät toisiaan.
Kun siis katsomme menneeseen – kirkkomme, seurakuntamme, uskomme ja tämän alueen historiaan – ei unohduta haikailemaan vanhaa loistoa – tai kuvitelmaamme siitä - vaan arvostetaan elämää, joka on tapahtunut. Elämää, joka yhä tapahtuu ja elämää, joka tulee jatkossakin tapahtumaan - luomaan uutta. Nautitaan elävästä uskosta ja siitä syntyvästä julistuksesta kaikkine kolhuineen ja puutteineen. Alati muuttuvasata luomakunnasta ja kristittyjen yhteydestä. Ja Jumalasta – Luojasta, Vapahtajasta ja Hengestä - josta tuo kaikki kertoo.