Seuraa minua!

Luuk. 9:57–62

Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Jeesus sanoi hänelle: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.”
    Eräälle toiselle Jeesus sanoi: ”Seuraa minua!” Tämä vastasi: ”Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”
    Vielä eräs toinen sanoi: ”Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni.” Hänelle Jeesus vastasi: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”

Kultainen keskitie on tarkoittaa tavoiteltua puoliväliä kahden ääripään välillä, joista toinen edustaa liiallisuutta ja toinen puutteellisuutta, välillä. Käsite liittyy erityisesti antiikin ajatteluun, ja se tunnetaan ennen kaikkea filosofi Aristoteleen ajattelusta. Kultaisesta keskitiestä on tullut myös suomalainen sanonta, joka tarkoittaa äärimmäisyyksien välttämistä. Varhaisin esimerkki kultaisen keskitien ajatuksesta on mahdollisesti mytologisessa kreetalaisessa tarussa Daidaloksesta ja Ikaroksesta. Paetakseen vankilastaan ja kuningas Minoksen kynsistä Daidalos suunnitteli sekä itselleen ja pojalleen Ikarokselle parin siipiä, jotka oli valmistettu vahasta ja sulista. Daidalos varoitti poikaansa ”lentämään keskitietä” meren pärskeiden ja auringon kuumuuden välillä. Ikaros ei kuunnellut isäänsä ja lensi liian lähelle aurinkoa, jolloin hänen siipensä sulivat, hän putosi mereen ja hukkui.

Pakko rehellisesti todeta, että minä olen monessa asiassa kultaisen keskitien kulkija. Kohtuus kaikessa. Maltti on valttia. Parempi laiha sopu kuin lihava riita. Mukavaa jos Suomi voittaa jääkiekossa maailmanmestaruuden, mutta eipä se minun rauhaani häiritse, ettei niin tänä vuonna käynyt. Minusta myös totuus tai ainakin minun tulkintani siitä löytyy usein ääripäitten välistä. Esimerkiksi minusta Lähi-Idän onnettomassa tilanteessa molemmat osapuolet ovat syyllistyneet vääryyksiin ja julmuuteen. Vikaa on molemmissa.

Me suomalaiset taidamme käytännössä monessa asiassa kulkea kultaista keskitietä. Suurella osalla ei ole palavan vahvoja mielipiteitä esimerkiksi politiikasta. Vahvan tunnepitoinen käyttäytyminen ei ole kovinkaan yleistä. Jonotamme kiltisti. Tyydymme kompromisseihin. Suhtautumisessa uskonasioihin tämä maltillisuus näkyy myös. Vakaumuksellisia ateisteja on vähän. Myös säännöllisesti uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuvia on vähän. Hieman kärjistetysti suomalainen uskonnollisuus voidaan kiteyttää lauseeseen: ”Kyllä minä Jumalaan uskon ja kirkkoon kuulun, mutta en minä mikään uskovainen ole.” Moni myös kokee, että ”metsä kirkkoni olla saa. ”Uskovaisuus” samaistetaan kiihkoiluun, ankariin sääntöihin ja ajan hengen vastaiseen yhden totuuden julistamiseen. Samalla valtaosa suomalaisista kokee taivaan ja maan välillä olevan yhtä ja toista, jota ei pelkkä järkioppi selitä.

Jeesuksen sanat tämän päivän evankeliumissa ovat kuin märkä rätti maltillisen suomalaisen yleisuskonnollisuuden kasvoihin. Sanoista ei ole löydettävissä minkäänlaista mahdollisuutta kultaiseen keskitiehen tai kompromissiin. Jeesus kutsuu kolme ihmistä seuraajakseen. Jokaiselle heistä se on valinnan paikka, vastaus on joko kyllä tai ei. Ja vastaus on annettava heti. Ensimmäinen heistä ei tarkkaan ottaen saa kutsua vaan tarjoutuu itse seuraamaan Jeesusta, minne ikinä tämä meneekin. Suuri lupaus. Jeesus ei torju tarjoutujaa, mutta muistuttaa, ettei hänellä eli Ihmisen pojalla ole paikkaa mihin päätään kallistaisi. Jeesuksen arviolta kolmena opetusvuotena hän eli vaeltavaa elämää, mutta luulen, että Jeesus ei puhunut fyysisestä yösijasta vaan siitä, että hän ei ole lähtöisin tästä maailmasta eikä tämä maailma ole hänen kotinsa. Sama koskee kaikkia hänen seuraajiaan: tämä maailma ei ole heidän kotinsa. Kristitty elää tässä maailmassa muttei ole tästä maailmasta. Muukalaisuuden ja vierauden tunne voi joskus vallata hänen mielensä. Jokainen meistä jättää tämän maailman kerran. Mitään emme saa mukaamme, kun aikamme päättyy. Lisäksi tämän koko maailman aika on rajallinen ja se katoaa kerran.

Jeesuksen sanat kahdelle seuraavalle tuntuvat suorastaan kylmääviltä. Jeesus tuntuu toimivan keskeisiä inhimillisiä tunnesiteitä vastaan kieltäessään toista hautaamasta isäänsä ja toista hyvästelemästä kotiväkeään. Jälkimmäisessä kiellossa on yhtymäkohta Vanhan testamentin profeetta Eliaan, joka kutsui mukaansa seuraajakseen nuoren Elisan, kun tämä oli kyntämässä perheensä pellolla. Elisa sai kuitenkin käydä suutelemassa hyvästiksi isäänsä ja äitiään. Voidaan ehkä ajatella, että Jeesuksen kutsun erityisyys selittää sen, että nyt ei hyvästeille ollut aikaa. Jeesuksen kutsun ankaruutta on yritetty lieventää tulkitsemalla, että keskimmäisen kutsutun isä ei ollut vielä oikeasti kuollut, vaan kyse oli aikuisen lapsen tärkeästä velvollisuudesta huolehtia vanhempiensa kunniallisesta hautauksesta, milloin nämä sitten kuolivatkaan. Lapsi oli siis sidottu lapsuuden kotiinsa vanhempiensa eläessä. Kuitenkin tämän päivän evankeliumi on minusta sellaisenaan ymmärrettävissä ja sovellettavissa vain tilanteessa, jossa seurakunta elää vainottuna vihamielisessä yhteisössä niin, että läheiset estävät kristittyä elämään vakaumuksensa mukaisesti, ehkä pakottaen jopa kieltämään ja kätkemään sen. Tällöin läheisimpien ihmissuhteiden katkaiseminen voi olla ainoa keino.  

Raamattua lukiessa minua on auttanut ns. kolmen ässän periaate. Raamatun sanasta on pyrittävä löytämään sisältö, sanoma ja sovellus. Nämä kolme tukevat toisiaan mutta eivät ole identtisiä. Sisällöstä jo puhuimme: Jeesus kutsuu kolme ihmistä seuraajikseen sanoin, joita meidän tämän päivän kristittyjen on hyvin vaikea ymmärtää saatikka soveltaa sellaisenaan. Mutta jos mietimme tätä päivää, voisiko sanoma meille olla, että Vapahtajamme Jeesus haluaa olla meidän elämämme ykkösasia, se kaikkein tärkein. Tämä siksi, että tässä levottomassa ja katoavassa maailmassa ei ole mitään pysyvää. Olemme vain lyhyen aikaa täällä. Rajan yli meidät kantaa vain Jumalan rakkaus, joka ilmenee Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä kutsu on tarkoitettu kaikille.

Entäpä miten tätä sanomaa voimme me tämän päivän kristityt soveltaa omassa elämässämme. Ehkä pyrkimällä suurempaan intohimoon ja iloon uskonelämäsämme, niin että muutkin sen huomaavat. Vähemmän mukavuusalueella pysyttelyä, vähemmän kädenlämpöisyyttä, vähemmän kompromisseja uskonelämässä. Kultaisella keskitiellä tasapainoilu ei tässä asiassa toimi: joko uskomme Jeesukseen tai emme usko. Ja uskomme on tarkoitettu näkymään. Meitä ei ole kutsuttu miellyttämään kaikkia, mutta meidät on kutsuttu palvelemaan kaikkia, mahdollisuuksiemme mukaan. Kuten Jeesus sanoi: »Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.

Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.