Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa. Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: ”Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?” Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä.”
Oletko huomannut, että kirkkomme sakariston itäseinässä on pieni ikkuna, muodoltaan hyvin samanlainen kuin joita on Turun linnassa? Hannu Laaksonen kertoo kirjassa Raision kirkko – minun kirkkoni, että ikkunan ”Ampuma-aukon muoto sisäänpäin laajenevine pielineen ja porrastettuine pohjineen on tyypillinen linna-arkkitehtuurille (ja tässä tapauksessa gotlantilaiselle tyylille).” Minulle tuo pieni ikkuna on jo pitkään kertonut kirkosta turvapaikkana. Ampuma-aukkoikkuna on kohti itää ja joen suuntaan – sieltäkö vaara aikoinaan on uhannut?
Kirkko turvapaikkana on vanha ajatus ja käytäntö. Aikoinaan tämä oli suurin ja vahvaseinäisin rakennus. Ajateltiin myös, että kirkossa, Jumalan temppelissä, siunaus olisi eniten läsnä ja suoja varmin. Kirkko oli linna ja turvapaikka. Tänä päivänä – vaikka kirkon seinät vankat ovatkin – ei kirkko enää ole rakennuksena suurin enkä tiedä onko fyysisesti turvallisinkaan. Silti, aina tänne tullessa hiljainen rauha täyttää mielen. Täällä mielen, sielun on hyvä olla, turvallista olla. Ehkä jotain seurakunnan vuosisataisesta rukouksesta ja Jumalan vastauksista on tarttunut tänne seiniin, ikään kuin leijumaan ilmassa. Moni kirkollinen tilaisuus alkaa sillä, että pappi toteaa meidän tulleen Jumalan kasvojen eteen. Edelleen kirkosta kai ajattelemme: täällä Jumala on lähinnä, elämmepä iloa tai surua.
Viime vuoden aikana oli useampia kuukausia, jolloin kirkkoonkaan kokoontuminen ei ollut mahdollista. Se on tuntunut vaikealta. Ajattelen, että jokaisen, joka kaipaa kirkkoon, pitää tänne saada myös tulla. Nyt kuitenkin elämme tällaista aikaa: on turvallisempaa olla mukana jumalanpalveluksessa kotoa käsin kuin fyysisesti kokoontua paikan päälle.
Tänäänkään emme siis kutsuneet teitä sisälle rakennukseen, vaan olemme koolla virtuaalisesti. Samalla tuntuu silti tärkeältä, että jumalanpalvelus tapahtuu juuri kirkossa. Kotikirkko on monelle raisiolaiselle rakas. Se on seissyt omalla paikallaan vuosisatojen ajan ja edelleen vakuuttaa meille, että elämän muutosten keskellä on myös jotain pysyvää.
***
Päivän evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus meni temppeliin, siis me voinemme sanoa ”kirkkoon”. Meille siinä ei ole mitään merkillistä, että ”Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa.” Niinhän me koemme tapahtuvan vähintäänkin joka sunnuntai viettäessämme jumalanpalvelusta, kuluneen joulujuhlakauden aikana useamminkin. Jeesus on kirkossa ja opettaa. Aikalaisilleen tapahtuma oli hämmästyttävä. Ensinnäkin toisin kuin nykyään, lukutaito oli vain harvojen ja valittujen herkkua. Tänä päivänä kaikista maailman aikuisista 90 % osaa lukea. Silloin oli toisin: lapset, pojatkin, tarvittiin työhön, jokapäiväisen ruuan hankintaan. Ei tavallisilla ihmisillä ollut aikaa eikä mahdollisuuksiakaan oppia tai kouluttaa lapsensa lukemaan. Lukutaito kuului yhteiskunnan parempiosaisille, ei timpurin pojalle.
Toiseksi, toisin kuin meidän yhteiskunnassamme, jossa papiksi voi yliopistossa opiskella kuka tahansa, Jeesuksen kansan keskuudessa uskontotuuksien opiskeleminen ja opettaminen kuuluivat temppelipapistolle ja uskonnollisille asiantuntijoille. Koulutus tapahtui suppeassa piirissä, joko temppelissä tai yksittäisten opettajien ympärilleen kokoamissa piireissä, ”uskontokouluissa”. Koulutukseen päästäkseen tarvittiin suhteita ja varallisuutta. Jeesus, saati hänen perheensä, eivät kuuluneet merkittäviin kirkon miehiin tai piireihin.
Silti Jeesus osasi lukea ja opettaa niin kuin se, jolla on siihen taito ja kyky, toimien temppelissä kuin kotonaan. Hän oli uhka oppineiden yhteiskunnalliselle asemalle. Hän oli uhka heidän nauttimalleen arvostukselle eikä ihme. Tämän oppimattoman kansanihmisen opetuksesta sanottiin: ”Hän opetti heitä niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.” Ja ne, jotka kerran lähetettiin vangitsemaan häntä mutta tulivatkin takaisin tyhjin käsin, sanoivat: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.” Jeesuksen sanoissa oli voimaa, joka nosti ihmisen uuteen toivoon, iloon ja elämään. Tuon saman voiman voimme löytää hänen opetuksestaan edelleen.
***
Jeesus ei kehuskellut yliopisto-opinnoillaan saati sisäpiirin suhteillaan tai hienolla sukupuullaan. Jeesus opetti sitä, mitä Pyhä Kaikkivaltias hänen käski opettaa. Ja me kastetut, kristityt, seurakunnan jäsenet olemme hänen opetuslapsiaan. Tämä on tärkeää tiedostaa ja muistaa: emme ole kenenkään ihmisen opetuslapsia. Olemme Jeesukseen Kristukseen kastettuja ja meidän kuuluu seurata vain häntä. Älä usko, jos joku väittää hänellä tai hänen pienellä piirillään olevan avaimet oikeaan opetuslapseuteen tai Raamatun tulkintaan. Katso tarkkaan, ketä erityisesti arvostat ja kuuntelet. Älä sido itseäsi tai uskoasi yhteenkään ihmiseen tai uskon opettajaan. Meillä on vain yksi Opettaja, yksi Mestari, yksi Vapahtaja, yksi Kristus.
***
Kirkko on paljon muutakin kuin vain tämä rakennus. Kirkko on se yhteys, jota Raision seurakunnassa, Suomen luterilaisessa kirkossa, maailman kristittyjen kesken koemme. Tuon kirkon kirjo on moninainen. Kaikkivaltias puhuu meille Kristuksessa, jokaiselle sen johdatuksen ja lohdutuksen, jonka tarvitsemme.
Kun kuulut kirkkoon, tulet kirkkoon, paikan päälle tai virtuaalisesti, kun luet tai kuulet evankeliumia, kun elät yhteisessä rukouksessa seurakunnan kanssa – silloin olet Jeesuksen jalkojen juuressa, turvapaikassa, linnassa, jonka muurit eivät petä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä