Kynttilänpäivän saarna Raision kirkossa 4.2.24, pastori Antti Pajunen: Vanha Simeon kohtaa Jeesus-lapsen temppelissä

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 2 (Luuk. 2:22–33)

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
    Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
      - Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
      niin kuin olet luvannut.
      Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
      jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
      valon, joka koittaa pakanakansoille,
      kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
    Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Pysähdytäänpä tähän hetkeksi. Pyytäisin meitä jokaista palaamaan mielessämme johonkin elämämme parhaista päivistä, huippuhetkistä. Niitä meillä on varmasti useampia, mutta valitse silti yksi. Tilanne, jonka muisteleminen tuottaa mielihyvää niin, että saattaa ihan tuoda hymyn huulille tässä ja nyt – vapaasti vaan, saa hymyillä. Joka tuo mieleen kiitollisuutta tai onnistumisen ylpeyttä, henkistä energiaa. Käytetään pieni tovi sen hetken ja sen herättämien tunteiden muisteluun.

Lyhyt hiljaisuus

Näin. En käy kyselemään, mutta veikkaisin mieleemme palautuneen sellaisia hetkiä kuin hääpäivä, lapsen syntymä, oman joukkueen voitto, opiskelupaikan avautuminen, kauan odotettu kaukomatka, kesäilta peilikirkkaan veden äärellä ym. Ehkä jollekulle tuollainen hetki on ollut uskonasioiden avautuminen uudella tavalla, Jumalan läsnäolon ja rakkauden tunteminen. Tällainen on voinut tapahtua rippikoulussa, jumalanpalveluksessa, arjen keskellä tai kun tuntuu, että oma elämä on ihan solmussa. Jumalan kohtaamiseen ei tarvita hienoja ulkoisia puitteita, monimutkaisia rituaaleja tai moitteetonta elämää. Raamatun mukaan Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä, hänessä me elämme, olemme ja liikumme. Yhteys on aina auki – mutta käytämmekö sitä?

Me kaikki tarvitsemme elämässämme hetkiä, joita on ilo muistella ja joista saamme uutta virtaa elämään. Suorastaan pyhiä hetkiä. Uskon, että tarvitsemme tunteita pyhyyden läsnäolosta, pyhiä hetkiä. Me nykyihmiset emme ehkä ymmärrä niin hyvin kuin meitä edeltävät sukupolvet, pyhien asioiden ja hetkien kokemista. Se kuitenkin edellyttää mielen läsnäoloa hetkessä, sitä että sormet ja silmät eivät selaile älykännykkää. Vahvimmillaan pyhän kosketus saa meidät ylittämään inhimillisen kokemuksen rajat ja tulemaan itseämme suuremman ääreen. Tietenkin on henkilökohtaisia ja kulttuurisia eroja siinä, mitä pidämme pyhänä. Varsinkin ortodoksisessa kristinuskossa korostuu kaunis ajatus, että koko maailma on pyhä, koska se on Jumalan luoma ja Jumala on Pyhä. Katolinen pappi Wilfrid Stinissen kuvaa tätä kauniisti: Kaikki on Jumalassa. Maailma on pyhä, siitä syystä, että Jumala luo sitä joka hetki. Löytääksesi Jumalan sinun ei tarvitse poistua luomakunnasta, se on hänen sinfoniansa. Ei ole niin, että Jumala olisi luonut maailman kauan sitten ja jättänyt sen sitten oman onnensa nojaan. Kaikkialla missä on jokin luotu olento, on Jumala läsnä.

Pyhyyden tunteminen tosin voi edellyttää meiltä hengellisten silmiemme harjaantumista. Siitä pääsemmekin päivän evankeliumin keskiössä olevaan Simeoniin. Vaikka sitä ei suoraan sanota, Simeon lienee hyvin iäkäs, lastenvirressäkin lauletaan jopa karusti Vanha vanha Simeon, väsynyt ja voimaton. Todennäköisesti vanhan Simeonin näkökin on heikko. Mutta hänen hengelliset silmänsä näkevät kirkkaasti ja hänen koko olemuksensa on auki pyhälle. Hän on saanut Jumalalta lupauksen, johon luottaa horjumatta. Hän antaa Jumalan Pyhän Hengen ohjata hänet juuri oikealla hetkellä temppeliin. Paikka on varmasti ollut täynnä väkeä ja muitakin lapsiperheitä. Suuri osa perheistä, myös Marian ja Joosefin, on ulkoisesti köyhiä eikä erotu joukosta, mistä kertoo sekin, että heidän suorittamansa uhri, kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa, on ns. köyhien uhri, rikkaiden uhratessa karjaeläimiä.  Ulkoisesti 40 päivää vanha Jeesus-vauva ei erotu joukosta. Kukaan ei voisi inhimillisellä ymmärryksellä nähdä tuossa pienessä lapsessa mitään tavallisesta poikkeavaa. Varmasti kuka tahansa pientä lasta sylissään pitävä voi kokea pyhyyden tunnetta uuden elämän ihmeen äärellä. Simeon kuitenkin näki vielä syvemmälle, koska hän luotti Jumalaan ja Jumala piti lupauksensa ja näytti hänelle totuuden. Niinpä Simeon tiesi, että juuri tuo hauras ja haavoittuvainen lapsi, tuo pieni jokeltaja on Jumalan lupaama pelastaja ja valo kaikille kansoille. Kasvettuaan aikuiseksi tuo lapsi itse sanoisi seuraajilleen: Minä olen maailman valo. Joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo. Tuo lause luetaan aina kastetilaisuudessa hetkellä, jolloin kastettavan kastekynttilä syttyy.

Kynttilöissä on oma kauneutensa. Niiden liekki on usein pienehkö ja sammuu helposti, vaikka tuulenvireestä.  Kuitenkin jos tuo yhdenkin palavan kynttilän pimeään tilaan, huomaa eron. On jopa sanonta: älä jää murehtimaan pimeyttä, vaan sytytä kynttilä. Tänään on kynttilänpäivä, joka on kirkkovuodessa joulujakson viimeinen pyhä ennen laskiaista ja paastoaikaa. Kynttilänpäivää on vietetty erillisenä juhlapäivänä 3oo-luvun puolivälistä lähtien. Keskiaikaiseen kynttilänpäiväperinteeseen kuului kynttilöiden vihkiminen: kaikki vuoden aika kirkossa käytettävät kynttilät vihittiin. Kynttilänpäivänä alttarilla palaa kuusi kynttilää. Uskon maailmassa kynttilä ei ole pelkkä kynttilä, vaan se symboloi Jumalan todellisuutta. Liekki on kolmiyhteisen Jumalan kolmannen persoonan, Pyhän Hengen, rakkauden vertauskuva. Kynttilän liekki kuvastaa myös Kristusta maailman valona. Kynttilä on myös rukouksen symboli. Tästä syystä jumalanpalveluksissa ja kristillisissä tilaisuuksissa poltetaan paljon kynttilöitä. Nämä kynttilät tässä edessäni saavat edustaa kaikkia Raisiossa tänä vuonna syttyviä uskon, toivon ja rakkauden liekkejä. Saat mielessäsi liittyä siunausrukoukseen, jossa emme siis siunaa kynttilöitä esineinä vaan sen valon välittäjinä, jonka vanha Simeon sai nähdä. Kynttilät syttyvät ja palavat tänäkin vuonna jumalanpalveluksessa, kastepöydällä, rakkaan ihmisen valokuvan vierellä.

Rukoilemme. Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni, sinä, Jumala, tuot pimeyteeni valon.
Kaikkivaltias Jumala, joka tänä päivänä pyhässä temppelissäsi tarjosit ainokaisen Poikasi pyhän Simeonin syliin otettavaksi, rukoilemme nöyrästi sinun laupeuttasi. Herra Jeesus Kristus, totinen valkeus, joka valaisee jokaisen tähän maailmaan tulevan ihmisen, vuodata + siunauksesi näihin kynttilöihin ja + pyhitä ne armosi valkeudella. Suo, että niin kuin nämä kynttilät näkyvällä tulella sytytettyinä karkottaisivat öisen pimeyden, ja että samoin sytyttäisit myös meissä rakkautesi näkymättömän tulen ja Pyhän Hengen kirkkauden, niin että me sielun silmin voisimme nähdä pyhän tahtosi ja tuoda valoa myös lähimmäistemme elämään. Anna meidän tämän ajan ahdistusten jälkeen päästä katoamattomaan valkeuteen, Sinun, Jeesuksen, maailman Vapahtajan kautta, joka täydellisenä Kolminaisuutena elät ja hallitset. Aamen.

Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.