Jeesus on elämän leipä - leipäsunnuntain saarna 19.3.2023 Raision kirkossa, past. Antti Pajunen

 

Joh. 6:24–35

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 6

Ihmiset nousivat veneisiin ja lähtivät Kapernaumiin etsimään Jeesusta.
    He löysivät Jeesuksen järven toiselta puolelta ja kysyivät häneltä: ”Rabbi, milloin sinä olet tullut tänne?” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan siksi, että saitte leipää ja söitte itsenne kylläisiksi. Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään.” He kysyivät: ”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?” Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.”
    He sanoivat Jeesukselle: ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ’Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi.’” Tähän Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni. Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.”
    He sanoivat: ”Anna meille aina sitä leipää.” Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”

Hyvää leipäsunnuntaita! Tämä kirkkovuoden pyhä on sen niminen, koska päivän tekstit puhuvat viidentuhannen ruokkimisesta ja ihmisten tarvitsemasta hengellisestä ravinnosta. Leipä on joka tapauksessa keskiössä. Leipä on keskeinen osa myös suomalaista kulttuuria. Kansainvälisistä ruokavaikutteista huolimatta emme ole ciabatta- tai pitaleipäkansa, vaan ruista sen olla pitää. Muutama vuosi sitten ruisleipä valittiin kansanäänestyksessä ylivoimaisesti Suomen kansallisruoaksi. Se ohitti suosiossa mm karjalanpiirakan, paistetut muikut perunoilla sekä mämmin. Itsekin olen pidemmillä ulkomaanreissuilla kaivannut kunnon ruisleipää. Vaikka esimerkiksi kauraleipä on viime vuosina kirinyt suosiossa, ruis on pitänyt pintansa ostetuimpana leipälajina.  

Leivän historia on ollut pitkä. Tutkijoiden mukaan vanhin leipälaji on happamaton leipä, murskattujen tai jauhettujen jyvien ja veden taikinaa, jota on kuumennettu tulisijassa tai paistettu vain auringon kuumentamalla kivellä. Tällaista leipää tarjosi jo Vanhassa testamentissa Saara Abrahamin vieraille. Oli todellinen leipävallankumous, kun opittiin taikinan hapattamisella tekemään pitempään säilyvää leipää. Leipä on ollut Euroopassa pääruokalaji ainakin 1000-luvulta ennen Kristusta nykypäiviin. Osittain Raamatun vaikutuksesta leipä merkitsee länsimaisissa kielissä kuvaannollisesti myös ylipäänsä ravintoa tai laajemmassa merkityksessä toimeentuloa, esimerkiksi sanonnoissa "pitää perhe leivässä" ja "leipälaji" sekä englannin sanassa "breadwinner" = perheen elättäjä. Myös Isä meidän -rukouksessa esiintyy lause "Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme", jonka Luther selitti Vähässä Katekismuksessa tarkoittavan "kaikkea, mitä ruumiimme ravinnoksi tai muuten välttämättä tarvitsee"; ruoan ja muiden aineellisten hyödykkeiden lisäksi siihen kuuluu hänen mukaansa myös muun muassa "kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, hyvät säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen.” Leipä on siis the Real Thing, perusjuttu, joka kuvainnollisesti Lutherin tavoin tulkittuna kattaa oikeastaan kaikki elämän tärkeät osa-alueet. Pyysin rippikoululaisiamme miettimään yhteistä esirukoustamme varten, mistä he haluavat Jumalaa kiittää ja minkä puolesta rukoilla. Rukousaiheissa korostuivat perusasiat, läheiset, ystävät, oma ja toisten terveys ja rauha. Samat elämän elementit taitavat olla tärkeitä sukupolvelta toiselle. Mutta onko elämässä vielä muutakin? Vaikka elämän perusasiat olisivat kunnossa, varmasti jokainen meistä miettii joskus: ”Tässäkö tää kaikki on?” Jääkö meihin kaikista elämän hyvistä asioista huolimatta jokin tyhjä kohta, nälkä, jota mikään maallinen ei pysty kokonaan tyydyttämään?

Lukemani evankeliumiteksti on oikeastaan jatko-osa, jota on vaikea ymmärtää vilkaisemalla edellisen jakson tapahtumia. Ennen Kapernaumin synagogassa käytävää keskustelua Jeesus oli Tiberiaanjärven toisella puolella, keskellä asumatonta seutua, ruokkinut 5000 ihmistä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Ihmisten ruumiillinen nälkä oli tyydytetty ihmeellisellä tavalla, jota ei pelkällä järjellä voitu selittää. Tämä kaikki oli tietysti tehnyt suuren vaikutuksen ihmisjoukkoon ja saanut heidät ajattelemaan tyyliin ”Tällaista meidän pitää saada lisää”. Osa jopa oli halunnut julistaa Jeesuksen maalliseksi kuninkaaksi. Jeesus oli kuitenkin kaivannut välillä omaa rauhaa, vetäytynyt ihmisjoukon luota ja ns. matalalla profiililla siirtynyt Kapernaumin puolelle järveä. Tähän matalan profiilin matkaan liittyi tosin veden päällä kävely, mutta sen saattoivat ainoastaan Jeesuksen lähimmät ystävät eli opetuslapset nähdä. Innostunut väkijoukko kuitenkin seurasi Jeesusta kuin esimodernia rokkitähteä ja löysikin hänet Kapernaumista, janoten lisää tunnustekoja. Hehän kysyivät: ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun?” Toisin sanottuna eilinen viiden leivän ja kahden kalan ihme oli jo niin nähty juttu, Jeesuksen oli aika viedä toimintansa nextille levelille, seuraavalle tasolle, jos halusi ihmisten uskovan häneen. Hänen pitäisi vähintään pistää paremmaksi kuin israelilaisten kantaisä Mooses, joka ruokki aikanaan kokonaisen kansan autiomaassa taivaasta annetulla mystisellä manna-leivällä. Tämä kohtaus Jeesuksen ja ihmisjoukon välillä muistuttaa meidän ihmisten jatkuvasti tarpeesta saada enemmän. Uuden auton on oltava tekniikaltaan kehittyneempi kuin edellisen, tämän kesän lomamatkan ikimuistoisempi kuin viimevuotisen, supersankarielokuvan jatko-osan on oltava näyttävämpi kuin edellisen. Ja evankeliumissa ihmiset odottivat Jeesukselta ihme 2.0a. Jeesus ei kuitenkaan ryhtynyt showmieheksi, yleisön pyyntöjen tyydyttäjäksi, vaan ensiksikin muistutti, että mannaa ei israelilaisille autiomaassa antanut Mooses vaan Jumala. Ja tuo jako oli aikoinaan ollut oikeudenmukainen, toisin kuin tilanteissa, joissa me ihmiset jaamme hyvää keskenämme. Jokainen israelilainen sai manna-leipää juuri sen verran kuin tarvitsi elääkseen. Kukaan ei saanut ryhtyä varastoimaan sitä, keinottelemaan ja rikastumaan toisten kustannuksella. Jumala piti huolta kansastaan. Samalla tavalla Jeesus painotti, että Jumala haluaa toistuvien ihmeiden sijasta antaa ihmisille sitä, mitä he todella tarvitsevat. Elämän leipää, joka ravitsee meidän henkemme ja täyttää kaipuumme. Tuo elämän leipä, jonka Jumala on lähettänyt, on Hänen poikansa Jeesus Kristus. Meidän tarvitsee vain ottaa se vastaan uskomalla Jeesukseen. Muuta ei tarvita. Elämän tärkeimmät asiat ovat usein pohjimmiltaan hyvin yksinkertaisia, miksei myös se kaikkein tärkein.

Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.