Katoavat ja katoamattomat aarteet

Matt. 16:24–27

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.”

Rikas mies jos oisin, jaba daba daba daba dam. Kaiken päivää laiskottelisin, rikas jos mä oisin mies. Näin lauleli ukrainanjuutalainen maitomies Tevje kuuluisassa musikaalissa Viulunsoittaja katolla ollessaan turhautunut jokapäiväisen leivän niukkuuteen. Jotain hengenheimolaisuutta Tevjeen koin viime viikolla lyödessäni tiskiin monta satasta autokorjaamolla. Ainahan on maksettava eikös juu. Vakavasti puhuen, raha ei itsessään luo onnea, mutta kylläkin turvallisuudentunnetta. Nyt kun moni suomalainen aidosti tuskailee rahavarojen riittävyyden kanssa, olisi papilta tekopyhää sanoa, että se on vain maallista ja toissijaista. Samaan hengenvetoon voidaan todeta, että suuri osa meistä suomalaisista elää sellaisen tavarapaljouden ja valinnanmahdollisuuksien keskellä, ettei sitä olisi vaikkapa sotien jälkeen osattu edes kuvitella.

Helppoa elämää, easy living, sitähän me ihmiset luonnostamme haluamme. Eikä siinä mitään. Halu tehdä asiat helpommin ja varjeltua vaikeuksilta on ollut valtava kehittämisen innoittaja. Pyörä, penisilliini ja PowerPoint ovat kaikki syntyneet luovan ajattelun ja johonkin tarpeeseen vastaamisen tuloksena-Power Pointin hyödyllisyydestä voidaan toki väitellä. Joka tapauksessa tahto tehdä asiat mahdollisimman helposti on tuonut meidät ihmiskuntana pitkän matkan. Kaikki ei tietenkään ole mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Varsinkin muu luomakunta on ottanut pahasti osumaa ihmisen kehittäessä itselleen parempia oloja. Jotkut, kuten israelilainen historioitsija Yuval Noel Harari, näkevät jopa, että ihmiskunta teki virheen siirtyessään metsästäjä-keräilijän vaiheesta ympäristöä huomattavasti kuormittavampaan maanviljelyyn oli virhe.

Myös Jeesuksen ollessa maanpäällä Rooman valakunnassa vaikutti ajattelusuuntauksia, joiden mielestä elämän keskeinen tavoite oli sen helppous. Epikurolaisuus oli filosofinen suuntaus, joka oli saanut nimensä kreikkalaisen filosofi Epikuroksen mukaan.  Epikuroksen mukaan korkein hyvä oli maltillisten nautintojen tavoittelu, minkä avulla ihminen saattoi saavuttaa mielenrauhan ja poistaa ruumiillisen kärsimyksen. Epikurolaisuus ei kuitenkaan opettanut hillitöntä nautinnoissa rypemistä, eli hedonismia. Epikurolaisten mukaan mielihyvää tuottavaa elämää ei saavuteta syömällä ja juomalla vaan suunnitelmallisella elämäntyylillä, johon kuuluvat ystävät, keskustelut ja kohtuulliset ruumiilliset nautinnot.  Epikurolaisuus oli vahvasti tämänpuoleista maailmaa painottava liike, joka hipoi ateistista ajattelua. Epikuroksen moraalioppi suuntautui suoraan stoalaista velvollisuusoppia vastaan: ei ole mitään todellisuuden ”takana” olevaa, mitään tuonpuoleista Kohtaloa, jonka vuoksi ihmisten pitäisi uhrautua tämänpuoleisessa elämässä. Ei myöskään ole ihmisten ruumiillisista tarpeista erillistä ”hyvän” ideaa, kuten platonismi opetti: hyvä ja paha eivät ole muuta kuin mielihyvää ja mielipahaa.

Huomaamme varmasti, että epikurolaisuus elää ja voi hyvin meidän nykyisessä kulttuurissamme. Kaikenlainen hyvinvointia tässä elämässä edistävä myy. Kun taas luemme evankeliumeja huomaamme, että Jeesuksen sanoissa ja teoissa ei ole ripaustakaan epikurolaisuutta. Jeesus ei etsinyt mielihyvää, ei hakenut ihmisten hyväksyntää eikä pyrkinyt rakentamaan konsensusta. Nukumme ilmastoiduissa kodeissa pää kustomoiduilla tyynyillä. Ihmisen Pojalla ei maan päällä ollut mihin päätänsä kallistaisi. Tavoittelemme parempaa asemaa, Jeesus julisti suurimman olevan toisten palvelija. Etsimme elämyksiä, Jeesus kehotti meitä ennen kaikkea etsimään Jumalan valtakuntaa. Kartamme kipua, Jeesus oli profeetta Jesajan sanoin kipujen mies, sairauden tuttava. Kaikki Jeesuksen toimita tähtäsi tulevaan valtakuntaan, joka ei ole tästä maailmasta ja jonne hän meni valmistamaan meille sijaa sanoen tulevansa noutamaan meidät. Vieläkö seurakunta jaksaa häntä odottaa?

Kristityt ovat aina eläneet katoavaisen ja katoamattoman rajapinnalla, näkyvän ja näkymättömän jännitteessä. Varsinkin alkukirkon aikana monet kokivat ratkaisuksi maailmasta eristäytymisen ja asketismin, eli kieltäymyksen harjoittamisen. Omaa syntistä minää ei kuitenkaan päässyt erämaassakaan pakoon. Toiset taas ovat halunneet kristinuskoa laintauluna käyttäen luoda paratiisin maan päälle. Kuten tiedämme, pieleen on mennyt, joka kerta. Ja kuinka moni meistä tässä kirkossa harkitsee vakavasti, rikkaan nuorukaisen saaman sanan mukaan, myyvänsä pois kaiken omaisuutensa ja lahjoittavansa saadut rahat köyhille.

Maailmassa mutta ei maailmasta. Tähän jännitteeseen ei ole helppoja eikä kaikille kristityille sopivaa ratkaisua. Onneksi Vapahtajamme itse tiedostaa tämän vaikeuden ja rukoilee meidän puolestamme, niin kuin hän rukoili seuraajiensa ja ystäviensä puolesta viimeisellä yhteisellä aterialla: ” »Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. »Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.”

Haluaisimme välttää kipua ja omasta hyvästä luopumista. Keskiajalla vaikuttanut kristitty ajattelija Tuomas Kempiläinen kirjoitti: ”Ei ole ihmisluonnon mukaista kantaa ristiä. Jos katsot omaa itseäsi, huomaat ettet omin voimin kykene mihinkään sellaiseen. Jeesuksella on monia, jotka rakastavat hänen taivaallista valtakuntaansa mutta harvoja, jotka kantavat hänen ristiään. Hänellä on monia, jotka tahtovat lohdutusta, mutta harvoja, jotka haluavat ahdistusta.” Katoavan ja katoamattoman rajapinnalla kilvoitteluun meitä Jeesuksen seuraajia voi auttaa kristinuskon paradoksaalisen luonnon ymmärtäminen. Ei tieteellinen ajattelu eikä edes maalaisjärki sitä tavoita. Uskomme Jumalaan, joka on heikoissa väkevä. Jumalaan, jonka viisaus on maailman silmissä hulluutta. Jumalan Poikaan, jolle kuolema oli voitto. Ylösnousemukseen, joka on arkisen kokemuksen valossa epäuskottavaa. Kotiin, jota ei ole kukaan nähnyt. Sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää, unohtaessaan saa anteeksi, kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään

Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.