Mitä se kahden valtakunnan kansalaisuus oikein on? 

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 12

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Minä sanon teille, ystävilleni: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä. Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.”

Tähän evankeliumi tekstiin sisältyy monia asioita, jotka ovat pohdituttaneet tekstikatkelman tulkitsijoita ja herättäneet erilaisia näkemyksiä. Pohdintaa on herättänyt kysymys helvetistä ja tuonpuoleisen todellisuuden näkemyksistä ja siitä kuka on se, jolla on valta tappaa ja syöstä helvettiin. Onko se Jumala vai Saatana. Näihin kysymyksiin on yritetty etsiä vastausta Raamattua ja sen eri tekstejä apuna käyttäen ja myös tulkintahistoriaa. En halua pureutua näihin kysymyksiin yksityiskohtaisemmin, sillä en koe sitä kovin hedelmälliseksi. Näistä monitulkintaisuuksista huolimatta voi sanoa, että tekstin tähtäyspiste on yhdessä asiassa. Jeesuksen seuraajien ei tarvitse pelätä mitään, sillä heistä pidetään huolta tässä elämässä ja kuoleman tullessa. Jumala on kuoleman vallan voittaja, joten siksi hänen omillaan ei ole pelättävää.

Miten tämä teksti voi avata sitä, mitä se kahden valtakunnan kansalaisuus oikein on?

Evankeliumin tekstissä Jeesus sanoo opetuslapsilleen, että Jumala pitää heistä huolta. Ja tämä lupaus koske meitä kaikkia. En voi olla kuitenkaan miettimättä ihmisiä sodan keskellä, jotka joutuvat jättämään kotinsa tai jotka tänään isänpäivänä muistavat isäänsä haudalla vieraillen. Hiipiikö joskus mieleen ajatus, missä Jumala on. Maailma tuntuu epäreilulta paikalta, jossa monet asiat ovat pielessä. Jeesus ei kuitenkaan luvannut edes opetuslapsille vastoinkäymisistä vapaata elämää, jos he lähtisivät häntä seuraamaan ja viemään evankeliumia eteenpäin. Suurimalla osalle heistä olikin edessään marttyyrin kohtalo. Jeesus kuitenkin lupasi, että minne ikinä he menevät ja mihin joutuvat, hän on siellä heidän kanssaan. Niin on myös meidän laitamme. Tuli elämässä mitä tahansa vastaan. Me emme ole yksin siinä tilanteessa, vaan Jumala on läsnä ja meidän kanssa siinä hetkessä. Itselleni tämä ajatus tuo turvaa ja varmuutta elämään.

Elämän vaellus ei edes kahden valtakunnan kansalaiselle ole helppoa, mutta senkin keskellä voi toivossa turvautua Jumalaan. Aina siellä vaikeuksien keskellä Jumala ei tunnut olevan lähellä. Jumala on antanut meille väylän näihin hetkiin lähemmäs itseään. Se on rukous. Olen vahvasti kokenut, että rukous toimii. Ja silloin, kun elämässä enemmän rukoilee, niin Jumalakin tuntuu olevan lähempänä.

Rukous tuo luottamusta siihen turvaan, jonka Jumala on meille luvannut. Rukous valaa rohkeutta niinä hetkinä, jotka tuntuvat pelottavilta tai vaikeilta. Onko sinulla joku tärkeä rukous tai virsi, joka tuo turvaa? Ja jos ei ole, niin kehotan miettimään, mikä se voisi olla.

Minulle muodostui jo nuorena tavaksi rukoilla vaikealta ja pelottavalta tuntuvan hetken kohdalla psalmin 23 sanoin. Sitä kutsutaan myös paimenpsalmiksi, sillä se alkaa sanoin Herra on minun paimeneni. Ja monesti päälle vielä Isä meidän -rukous. Mutta erityisen suojelevalta tuntuu rukoilla tuon psalmin 23 sanoin. Sitä rukoillessa tuntuu kuin suojeleva enkeli olisi rinnalla, eikä mitään pahaa voi tapahtua. Tämä psalmi on myös sellainen, joka luetaan usein hautajaisissa. Minulle tuo myös lohtua ajatus, että kun olen jättänyt tämän maailman ja minua saatellaan viimeiselle matkalleni, saan tehdä sen tämän psalmin sanoin ja myös läheiseni voivat saada sen sanoista lohtua ja turvaa.

Täällä me olemme matkalla kohti Jumalaa. Täällä maailmassa ei ihan täysin voida Jumalaa saavuttaa, mutta kerran saamme kuoleman rajan ylitettyämme saada täysin ehjän suhteen Jumalaan. Vaikka ollaankin matkalla johonkin muualle, niin ollaan vahvasti myös osa tätä maailmaa. Tämä paikka on meidän kotimme myös. Meidän ei tule siis hyljeksiä tämän maailman asioita vaan elää sen osana ja yrittää omilla toimillamme tehdä töitä sen eteen, että tämä maailma olisi oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi paikka kaikille elää. Se on mielestäni jatkaa sitä työtä, jonka Jeesus täällä maan päällä ollessaan aloitti. Se on Jeesuksen jalanjälkien seuraamista. Tämä voidaan tehdä konkreettisin toimin, mutta myös rukouksessa esivallan ja kaikkien maailman ihmisten puolesta.

Joskus on helpompi iloiten ja riemulla hoitaa niitä tehtäviä ja vastuita, joita Jumala on meille kullekin uskonut. Toisinaan taas se on vaikeampaa. Emme voi tietää elämän polkuamme ja mitä kaikkea se tuo eteemme, mutta koko matkan ajan voidaan turvautua Jumalaan. Olen tuntenut saavani rauhan elämän tuulien ja tuiverrusten keskellä Jumala läsnäolosta elämässäni. Maailmassa on monia suuntia mihin lähteä ja asioita, joihin hurahtaa. Jumalan yhteydessä voi löytää rauhan elämään. Ei tarvitse enää levottomana etsiä elämän tarkoitusta maailman tuulista ja joka paikasta. Usko on joitain pysyvää, johon turvata. Se pysyvä ei kuitenkaan ole ulkoisissa muodoissa tai totutuissa tavoissa. Vaan se löytyy Jumalan rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan. Jumalalle jokainen meistä on tärkeä omana itsenään. Ja ainut tapa välittää Jumalan rakkautta eteenpäin arvostaa kaikkia ihmisiä.

Alun kysymykseen mitä kahden valtakunnan kansalaisuus oikein on. Sanoisin, että elämässä suuntaudutaan kohti Jumalaa, vaikkapa rukouksessa, seurakunnan yhteisessä messussa tai Raamattua tutkiskellen. Mikä on kenellekin se luonteva keino. Mutta kuitenkaan ei unohdeta tätä maailmaa ja niitä ihmisiä, joiden keskellä me eletään. Vaikka me tehdään matkaa myös toisaalle, meidän tulee koko matkan ajan pyrkiä rakentamaan maailmasta kaikille hyvä ja turvallinen paikka elää.