Tuomas Vauran saarna Raision kirkossa kirkastussunnuntaina 26.7.2020

Muistan hetken kirkkaana. Oli syksyinen alkuilta. Ja minä vielä teologian ylioppilas. Olin menossa kauppaan. Matkalla mietin jotain juuri lukemaani tekstiä. En enää muista mitä. Olin ylittämässä Mannerheimintietä.

Siinä suojatiellä aivan keskellä Mannerheimintietä ymmärsin, että kaikki, mitä näen, kosketan, haistan, maistan ja kuulen, kaikki on olevaa. Siis kaikki mitä aistin on olemassa. Jokainen asia ympärilläni, olivatpa ne kuinka erilaisia tahansa, jakoivat yhden ja saman ominaisuuden. Sen, että ne olivat olemassa. Olemassaolo oli ikään kuin ominaisuus, joka yhdisti kaikkea olevaista ja jonka kaikki asiat jakoivat.

***

Elämässä tulee silloin tällöin hetkiä, joina maailman kaikessa tavanomaisuudessa näkee uusia puolia. Minulle yksi tuollainen hetki oli tuolloin syksyisenä alkuiltana, kun olin menossa kauppaan. Ymmärsin, että kaikkea, mikä on ympärilläni, määrittää olemassaolo.

Toki en yksin ja tyhjästä tätä ensikuulemalta tavanomaisuudessaan vähän hölmöäkin oivallusta tehnyt. Se liittyy tuhansia vuosia vanhaan kysymykseen siitä, mitä olemassaolo on. Antiikin ajoista lähtien aina näihin päiviin asti oppineet ovat tätä kysymystä pohtineet. Ja olinhan näitä tekstejä lukenut itsekin. Tuo oli vain se hetki, kun näin itse palan siitä todellisuuden osasta, mitä nämä lukemani tekstit yrittivät tavoittaa.

***

En tiedä oliko tuo kokemukseni uskonnollinen kokemus. Ainakin se oli kokemus, joka laajensi myös ymmärrystäni Jumalasta.

Tuossa edellä kuulemassamme Toisen Mooseksen kirjan kohdassa Jumala nimittäin sanoo Moosekselle, että hän on se, joka on.

Tästä Jumalan itselleen antamasta nimestä ”Minä-olen” on keskusteltu paljon. Mitä tarkoittaa, kun Jumala sanoo, että hän on ”Minä-olen”? Yhden tulkinnan mukaan se tarkoittaa sitä, että Jumala on olemassaolo itse. Hän on se, joka on.

Kun siis tuona syksyisenä iltana oivalsin, että kaikkia aistimiani asioita yhdistää se, että ne ovat olemassa, tuo ymmärtämäni olemassaolo oli kenties pilkahdus Jumalasta.

Jumala ei kuitenkaan ole se olemassaolo, jonka näin sieluni sisäisellä silmällä. Jumala on aistimiemme asioiden olemassaolon lähde. Hän on luoja, joka antaa kaikille asioille olemassaolon.

Kun siis ymmärsin, että kaikki aistimamme asiat jakavat saman olemassaolon, en ymmärtänyt jotain suoraan Jumalasta, vaan ymmärsin jotain siitä, joka oli saanut alkunsa Jumalasta. Jumalan kaikesta luotuisuudesta riisuttu ja rajaton olemassaolo on meille ihmisille saavuttamattomissa koko syvyydessään.

Ymmärsin siis jotain todellisuuden jumalallisesta luonteesta. Jotain niin perustavanlaatuista, että sen lähde on välittömästi Jumala. Jotain sellaista, joka on kaiken arkipäiväisen takana. Pilkahduksen omaisesti ymmärsin sen, että laikki aistimani asiat jakavat olemassaolon. Olemassaolon, jonka lähde on Jumala, joka kertoo olevansa ”minä-olen”. Siis puhdas olemassaolo itse.

***

Kokemuksen, jossa arkipäiväisen takaa paljastuu jumalallinen, kokivat myös Pietari, Jaakob ja Johannes tuossa edellä lukemassani evankeliumitekstissä. Jeesus vei apostolit vuorelle ja tuolla vuorella Jeesus paljasti heille jumalallisen luontonsa. Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle Jeesus oli näyttäytynyt tätä ennen lähinnä ihmisenä, mutta nyt hän paljasti olevansa myös Jumala, joka oli Eliaa ja Moosestakin suurempi.

Vuorella apostoleille paljastui siis Jeesuksen jumalallinen olemus. Jokapäiväinen kätkikin sisäänsä jumalallisen.

Omaa ja apostolien kokemuksia yhdisti se, että niissä arkipäiväinen näytti jumalalliset kasvonsa. Mutta sillä erotuksella, että siinä missä minä ymmärsin jotain luodusta todellisuudesta, joka tosin oli lähtöisin Jumalasta, apostolit näkivät itse Jumalan. Minä näin vain puron, mutta apostolit näkivät puron lähteen. Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle paljastui itse Jumala.

***

Jeesuksen jumalallisuus paljastaa, että tuo Jumala, joka ilmoitti Moosekselle nimekseen ”Minä-olen”, on persoonallinen Jumala. Siis Jumala, joka ajattelee ja rakastaa. Puhdas olemassaolo itse, joka on kaiken näkemämme olemassaolon lähde ja kaiken perusta, onkin ajatteleva ja rakastava persoona.

Järjellämme voimme tutkia puhdasta olemassaoloa, löytääkin siitä ehkä jotain, mutta järjellämme emme ehkä voi päätellä, että tuo puhdas olemassaolo on persoonallinen. Ajatteleva ja rakastava. Tämän meille paljastaa ennen kaikkea Kristus ja hänen jumalallinen kirkkautensa.

***

Me emme voi valita hetkeä, jolloin koemme arkipäiväisen takana jotain jumalallista. Tällaiset hetket tulevat, jos ne ovat tullakseen. Apostolitkaan eivät itse päättäneet mennä vuorelle, vaan Jeesus vei heidät sinne.

Ajattelen, että evankeliumiteksti tulee kuitenkin kertoneeksi yhden oleellisen asian tällaisesta hetkestä. Jeesus vei apostolit vuorelle yksinäisyyteen. Yksinäisyydessä mieli hiljenee kaikesta ympärillä olevasta hälystä niin, että se kykenee aistimaan tavanomaisuudessa jotain suurempaa.

Yksinäisyyttäkin on tosin monenlaista. Ei kaikki yksinäisyys auta mieltä hiljenemään. Silloin kun yksinäisyys ei ole valittua, vaan jotain, johon ihminen on pakotettu tai johon hän on ajautunut, silloin mieli voi olla hyvinkin rauhaton.

Mielenrauhaa tukevaa yksinäisyyttä on valittu yksinäisyys. Siis se, kun itse haluan ja voin hetken olla yksikseni ja rauhassa.

Tosin tällöinkin mielen voi olla vaikea rauhoittua. Mieleen voi nousta monenlaista huolta ja murhetta. Jeesuskin koki kiusauksia ollessaan yksin vuorella.

Mutta kun mielen saa rauhoittumaan, mieli voi avautua ympärillä olevalle todellisuudelle aivan uudella tavalla. Ja silloin mieli voi nähdä jotain uutta. Näin kävi apostoleillekin. Heillekin paljastui vuoren yksinäisyydessä Jeesuksen jumalallisuus.

Kun mieli on tällä tavalla rauhassa, se voi aavistaa arkisessa jotain syvää. Ja mieli voi kohdata myös Kristuksen ja nähdä, että koko todellisuuden perusta on persoonallinen Jumala. Jumala, joka ajattelee. Jumala, joka rakastaa. Jumala, joka ajattelee ja rakastaa meistä jokaista.

Jumala, joka sanoo meille Ilmestyskirjan sanoin: ”Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.”