Rovasti Pertti Ruotsalo

Saarna Raision kirkossa messussa

sunnuntaina 10. 9. 2023 kello 10

15. sunnuntai helluntaista; päivän aihe: ”Kiitollisuus”

Evankeliumi: Joh. 5: 1-15

Raisiossa vietettiin Kuolemajärven pitäjäjuhlaa, jonka ohjelmaan messu kuului. Samoin vietettiin vuotuista reservijärjestöjen kirkkopyhää.
 

EVANKELIUMI

Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa. Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: »Tahdotko tulla terveeksi?» Sairas vastasi: »Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.» Jeesus sanoi hänelle: »Nouse, ota vuoteesi ja kävele.» Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: »Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.» Mies vastasi heille: »Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’» Silloin juutalaiset kysyivät: »Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?» Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: »Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.» Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

SAARNA

Joitakin aikoja sitten opin yhdeltä ystävältä, kollegalta, hyvän termin: messukumppani. Mitä se tarkoittaa? Kun messuun tulee ryhmä, myös vastuuta kantamaan niin kuin meillä tänään, ryhmän jäsenet eivät ole vieraita – ja toivottavasti täällä tänään kukaan ei tunne itseään vieraaksi. Me kaikki olemme kumppaneita, yhtä joukkoa kaikki. Olemme messukumppaneita.

Kuolemajärvisäätiö – Raisiossa vietetään Kuolemajärven pitäjäjuhlaa. Kuolemajärvi on pitäjä rajan taakse jääneessä Karjalassa, Karjalan kannaksella, Suomenlahden rannalla. Yksi historiamme suurmies liittyy pitäjään. Mikael Agricola kuoli siellä vuonna 1557 ollessaan palaamassa rauhanneuvotteluista Venäjänmaalta. Minulle Kuolemajärven nimi on tullut tutuksi, sillä sieltä oli kotoisin kummitätini, 10-vuotiaana sieltä evakkoon lähtenyt. 1960-luvulla kummini ja heidän lapsensa, rakkaat pikkuserkkuni, kävivät vuosittain Turussa pitäjäjuhlilla elokuun 2. sunnuntaina – ja tulivat sitten juhlaan jälkeen meille kyläilemään. Hyviä muistoja.

Toinen messukumppani tänään on reserviupseerit ja reserviläiset. Tämä kirkkopyhä toistuu vuosittain, ja aina liitän siihen yhden ja saman ajatuksen. Kun reserviläistaitoja harjoitellaan (myös kaikkein pahimman varalta), tärkeää on, että muun ohella henkinen kantti kestää. Ja juuri kestävyyden etsimisestä on kyse silloin, kun kirkkoon tulemme.

Päivän evankeliumi kertoo Jeesuksesta ja vuosikymmenet sairastaneesta miehestä Jerusalemissa Betesdan altaalla. Miten tämä evankeliumi ja tämän päivän messukumppanit voivat liittyä yhteen?

Betesdan allas on Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Monet matkaryhmät pysähtyvät siellä, sillä samalta kadulta vähän matkan päästä alkaa Via Dolorosa. Altaita siellä ei enää ole, ei siis vettä, mutta hyvin syvät kaivannot kertovat Jeesuksen ajoista. Uuden testamentin aikaan erikoista paikassa oli se, että enkeli aika ajoin kuohutti altaan vettä, ja joka silloin ehti ensimmäisenä veteen, tuli terveeksi. Ja siellä Jeesus kohtasi miehen, joka oli sairastanut 38 vuotta.

Kun tämä evankeliumi luetaan ja siitä saarnataan, esiin nostetaan usein kaksi asiaa. Jeesus kysyi sairaalta: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Outo kysymys, eikö vain: mitä muuta 38 vuotta sairastanut haluaisi kuin tulla terveeksi. Mies vastasi: "Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen”. Ja tuon sairaan Jeesus paransi. En pohdi sitä, että Jeesus teki sen sapattina – ja se tietysti oli siihen aikaan vakava rikkomus: hyvän tekeminen sapattina. En pohdi sitäkään, että mies ei lainkaan tiennyt, kuka hänet oli parantanut. Aika outo juttu: hän ei tunnistanut, saati kiittänyt auttajaansa. Kun pyhän aiheena on kiitollisuus, parantunut mies on täysi vastakohta: kiittämättömyyden perikuva. Sellaisiako mekin olemme: emme huomaa kiitoksen aiheita elämässä.

Mutta siis, kysymys 38 vuotta sairastaneelle: tahdotko tulla terveeksi. Mitä, jos hän ei halunnutkaan. Ehkä hän olikin niin tottunut tilanteeseen, oli niin kiinni katkeruudessaan, kiinni osassaan, että hänellä ei ollut rohkeutta ajatella mitään muuta, toisenlaista tulevaisuutta. Menneestä irti pääseminen ja toisenlaiseen tulevaisuuteen suuntaaminen voi olla monelle raskas, jopa ylivoimainen haaste.

Miten me? Kannammeko mukanamme katkeruutta menneestä, menneen taakkoja? Ja tuntuuko tulevaisuus uhkaavalta, niin että sitä kohti on raskasta lähteä, mahdoton kulkea?

Betesdan altaalla sairaan miehen luo tuli Jeesus Nasaretilainen, vapautti miehen menneen kuormasta ja avasi tien toisenlaiseen tulevaisuuteen.

Menneen kesän aikana olemme kyllästymiseen asti seuranneet, miten menneitä on kaiveltu. Monet ovat kuin menneiden sanojensa ja tekemistensä vankeja, kun virheitä kaivellaan ja nostetaan esiin. Ne ovat raskas kuorma, ja ne ovat esteenä tulevalle. Onko katumus ja esitetty anteeksipyyntö aitoja, sitäkin uskalletaan epäillä.

Olkoon yksi asia meille täysin varma. Kristus tulee meidänkin luoksemme kuten Betesdan altaan miehen luo. Hän lupaa meille Jumalan rakkauden. Hän julistaa ehdottoman anteeksiantamuksen, ja näin hän vapauttaa menneen kuormista, kulkemaan rohkeasti kohti tulevaa. ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon,” välitti jo Vanhan testamentin profeetta Jumalan lupauksen.

Kuinka paljon evakkotielle joutuneiden mielessä on ollut katkeruutta, kun koti oli jätettävä – sitä en tiedä. Vai olisiko nyt tärkeintä ilo – jopa ylpeys – omista karjalaisista juurista. Tai jos reserviläistoimintaa ajatellaan, ei ajatella huolta tulevasta, vaan iloitaan itsenäisestä isänmaasta, Jumalan lahjasta meille suomalaisille.

Jeesus kysyi sairaalta mieheltä: "Tahdotko tulla terveeksi?" Ja mies vastasi: ”Minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen.” Minulla ei ole ketään.

Aika moni meidän yhteiskunnassamme ja meidän keskellämme joutuu sanomaan kuin Betesdan altaan sairas mies, sillä tutkimustenkin mukaan yksinäisyys on monelle keskellemme iso taakka. Ja monella ei ole voimia tai mahdollisuuksia murtautua ulos yksinäisyydestään yhteyteen.

”Eikä ihmisen ole hyvä olla yksin,” on Raamatun alussa ilmaistu elämän perustava kuvio. Ja nyt kysymys Sinulle ja minulle. Oletko Sinä ”joku”; olenko minä ”joku”? Olemmeko me lähimmäisiä lähimmäiselle, ettei kukaan joutuisi sanomaan: ”Minulla ei ole ketään.”

Onnea kuolemajärveläiset. Onnea reserviläiset. Teillä on yhteisö. Ja myös seurakunta on yhteisö, johon, toivon mukaan on hyvä kuulua; kuulua ystävien joukkoon, kuulua kumppaneiden joukkoon.

Ja tässä joukossa Kristus itse vapauttaa meidät kulkemaan rohkeasti eteenpäin.