Häät

Vihkivaraukset vuodelle 2027
Otamme vihkivarauksia vastaan vuodelle 2027 toukokuun ensimmäisestä arkipäivästä
(maanantai 4.5.2026) alkaen. Varaukset puhelimitse.

Kenet voidaan vihkiä?

Kirkollinen vihkiminen on mahdollinen, kun:
- olette molemmat rippikoulun käyneitä evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä tai toinen teistä kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja toinen johonkin muuhun kristilliseen kirkkoon tai kristilliseen uskontokuntaan Suomessa tai ulkomailla. 

Avioliittonne solmitaan siviilivihkimisenä, jos:
- jompikumpi tai kumpikaan teistä ei kuulu mihinkään kristilliseen kirkkokuntaan.

Esteiden tutkinta

Avioliiton esteiden tutkinta tehdään kaikille avioliittoon aikoville pareille ennen vihkimistä yleensä joko aluekeskusrekisterissä tai Digi- ja väestötietovirastossa. Siten varmistetaan, ettei kihlakumppaneilla ole Suomen avioliittolaissa mainittuja esteitä avioliiton solmimiselle. Vihkiparin tulee pyytää esteiden tutkintaa viimeistään seitsemän (7) vuorokautta ennen vihkipäivää. Todistus esteiden tutkinnasta on voimassa neljä (4) kuukautta. Esteiden tutkinnan käynnistäminen onnistuu helposti verkossa: Avioliiton esteiden tutkinta.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Käytännön järjestelyt

Käytännön järjestelyt

Ottakaa yhteyttä seurakuntatoimistoonLinkki avautuu uudessa välilehdessä, kun haluatte
• varata vihkiajan
• varata vihkipapin

Kun kirkollisen vihkimisen edellytykset täyttyvät, teidät vihkii ensisijaisesti vuorossa oleva Raision seurakunnan pappi.Linkki avautuu uudessa välilehdessä Jos hankitte itse vihkivän papin, ilmoittakaa papin nimi seurakuntatoimistoon varauksen yhteydessä.

Jos teidät vihitään Raision kirkossa ja pappi on Raision seurakunnasta, musiikista voi vastata Raision seurakunnan kanttori. Jos vihkimisenne on muualla, kanttorin osallistuminen tilaisuuteen on aikataulusyistä valitettavasti useimmiten mahdotonta.

Papin ja vihkiparin tapaaminen

Pappi on yhteydessä teihin ennen vihkimistä ja sopii tapaamisajan kanssanne. Tapaamisessa sovitte mm. vihkikaavasta ja toimituksen kulusta.  Jos teillä on kysyttävää, voitte myös itse olla suoraan yhteydessä pappiin.

Vihkipaikka

Teidät voidaan vihkiä esim. kirkossa, seurakuntatalon kappelissa tai kotona. Jos vihkiminen on kirkossa, voitte sopia vihkipapin kanssa tilaan tutustumisesta etukäteen.

Tilojen koristelu

Vihkitilaisuudessa kirkon alttarilla on seurakunnan kukat ja kynttilät. Muusta koristelusta sovitte suntion kanssa. Kirkon ulkopuolella voi heittää esim. ruusun terälehtiä tai riisiä.  Lisätietoja suntioilta.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Kustannukset

Jos toinen teistä (tai molemmat) on Raision seurakunnan jäsen, vihkipaikka ja muu toimitukseen tavanomaisesti kuuluva järjestely on ilmaista. Jos olette muun ev.lut. seurakunnan tai muun kristillisen seurakunnan jäseniä, teiltä peritään tiloistamme hinnastonLinkki avautuu uudessa välilehdessä mukainen korvaus.  

Hääparin kädet päällekkäin. Käsien alla morsiuskimppu.

Vihki- eli toimituskeskustelussa keskustellaan papin kanssa avioliiton merkityksestä, vihkimisen kulusta ja vihkikaavan yksityiskohdista. Keskustelun yhteydessä täytetään alustavasti vihkimisilmoituslomake ja sovitaan mahdollisista kuulutuksista.

Vihki- eli toimituskeskustelu

Kirkkohäissä pyydetään siunausta avioliitolle. Pari lupautuu naimisiin mennessään rakastamaan toisiaan myös vaikeina aikoina. Vihkimisessä tulee olla läsnä vähintään kaksi todistajaa. Pappi huolehtii vihkimisen kulusta.

Vihkimisen kulku

Vihkiminen voi olla pienimuotoinen, intiimi tilaisuus, ja se voidaan toteuttaa myös muussa tilassa kuin kirkossa. Yhtä lailla kirkko saa täyttyä häävieraista ja perinteistä. Tähän on koottu käytännön asioita, jotka on hyvä huomioida, kun alatte suunnitella kirkkohäitä.

Häätavat kirkossa