Pitkäperjantain saarna 18.4.2025, Mio Kivelä
Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 23
Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa.
Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: ”Muita hän kyllä on auttanut - auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu.” Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä ja sanoivat: ”Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.” Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus: ”Tämä on juutalaisten kuningas.”
Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: ”Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!” Mutta toinen moitti häntä: ”Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.” Ja hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Jeesus vastasi: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”
Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.
Monenlaista väkeä oli Jeesuksen ristin luona tuolloin parituhatta vuotta sitten.
Tänä vuonna katseeni on kiinnittynyt erityisesti ryöväriin Jeesuksen vierellä. Häneen, joka pisti vastaan Jeesusta pilkanneelle. Häneen, joka kääntyi Jeesuksen puoleen. Tekstin ainoaan Jeesuksen puolesta puhujaan.
Kuinka paljon mukavammalta tuntuu yrittää samaistua häneen verrattuna muihin tekstissä kuvattuihin. Pilkkaaviin hallitusmiehiin, sivusta seuraavaan kansaan, arpaa heittäviin ja herjaaviin sotilaisiin tai pilkkaavaan rikolliseen ristinpuulla.
Sillä enhän minä – en missään nimessä
Enhän minä pilkkaisi, en heittäisi arpaa kuolevan vaatteilla, en vain seuraisi hiljaa sivusta, en painaisi alas tai tuomitsisi toista turvatakseni oman asemani.
En tietenkään.
Vaan kuinka ollakaan, kun katson itseeni ja tähän maailmaan, niin oivallan, että ristin luona oli tuolloin 2000 vuotta sitten aivan samanlaisia väkeä kuin on tänäänkin.
Tänäänkin ristin luo saapuu ja sen ympärillä pyörii monenlaista väkeä. Oman etunsa tavoittelijoita. Hyötyjä ja omaisuutta etsiviä. Draamasta, kärsimyksestä ja väkivallasta nauttivia sekä sitä surutta käyttäviä. Muita alas painavia ja itseään nostavia. Valtaansa ja asemaansa kiintyneitä. Itsestään turhankin paljon luulevia. Tuomittuja ja tuomitsijoita. Massan mukana kulkevia. Väärintekijöitä ja hiljaa sivusta seuraavia.
Meitä - syntisiä, viallisia ihmisiä
Tänäänkin joku heittää arpaa hyötyäkseen Jeesuksen kärsimyksestä. Tänäänkin joku tuhoaa, satuttaa ja painaa Jeesusta alas voidakseen pitää kiinni vallastaan tai asemastaan. Tänäänkin Jeesusta syytetään, hänet tuomitaan ja tapetaan ilman syytä. Tänäänkin häntä pilkataan nostaakseen itseä ylöspäin, vallantunteen saamiseksi tai ihan vain omaksi sairaaksi iloksi. Tänäänkin me seuraamme suurissa joukoissa vain sivusta hiljaa, kun se kaikki tapahtuu. Kun valtaa väärin käyttävät tuhoavat, tuomitsevat, painavat alas ja satuttavat Vapahtajaamme.
Sillä kaikki minkä te olette tehneet tai jättäneet tekemättä yhdellekin näistä vähäisistä, sen te olette tehneet tai jättäneet tekemättä minulle, sanoo Kristus viimeisellä tuomiolla. (Matt. 25:31-45)
Sen minkä teemme lähimmäisillemme, lähellä tai kaukana, suoraan tai välillisesti – sen me teemme hänelle, Vapahtajallemme.
Emme me siis ole yhtään sen parempia kuin yksikään Jeesuksen ristin luona olleista. Rikollisista, kansalaisista, hallitusmiehistä tai sotilaista.
Yhtä vähän me ansaitsisimme edes kuulua kuvaan, katsoa häntä ja saapua hänen luokseen.
Meissä jokaisessa kaikuu välinpitämättömyys, herja ja pilkka häntä, hänen tekojaan ja kuolemaansa kohtaan.
Ja silti hän anoo ristiltä armoa meille jokaiselle – vaikka joskus tuntuukin, että kyllä me tiedämme mitä teemme. Silti hän antaa anteeksi katuvalle ja ottaa syntimme kantaakseen. Silti hän kuoli puolestamme.
Hän tekee sen, vaikka meillä ei ole mitään annettavaa. Ei mitään, millä voisimme ylpeillä Jumalan edessä.
Siksi saammekin samaistua myös katuvaan ryöväriin.
Hänet oli tuomittu teoistaan. Hän tiesi sen. Hän ei yrittänyt sitä kieltää tai piilotella. Hän ei väittänyt ansaitsevansa armoa, mutta kääntyi silti Kristuksen puoleen. Ei hänelläkään ollut mitään annettavaa.
Ei hän Jeesuksen sanojen jälkeenkään muuttunut täydelliseksi. Hänen tekonsa eivät poistuneet. Hän oli yhä teoistaan tuomittu rikollinen ristinpuulla, mutta Jeesuksen lupauksen myötä oli myös jotain enemmän – Jumalan armahtava rakkaus ja anteeksianto, iankaikkisen elämän toivo.
Me emme ole yhtään sen parempia kuin yksikään ristin luona olleista. Emme ole tai muutu täydelliseksi. Väärät tekomme eivät katoa. Emme ansaitse armoa, anteeksiantoa tai pelastusta. Ja silti saamme kääntyä ristillä kuolevan Jeesuksen puoleen ja häneen uskoen pyytää ”Jeesus, muista meitä”.
Me emme sitä ansaitse, mutta silti – tai oikeastaan juuri siksi – hän ristillä puolestamme onkin.