Jeesus, fariseus Simon ja syntinen nainen

Luuk. 7:36–50

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 7:

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.
    Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.
    ”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”
    Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”

Katso, ihminen! Katse kertoo. Me hahmotamme maailmaa pitkälti katseen kautta. Katseella tunnistamme paikkamme maailmassa. Kohteen katsominen ja sen näkeminen, että joku katsoo toista ihmistä, kertoo paljon katsojan ja katseen kohteen suhteesta. Katse arvioi ja luo arvorakenteita ihmisten välillä. Katse voi kohottaa, tai alentaa. Haemme hyväksyvää katsetta luontaisesti. Tarve tulla nähdyksi lempeällä tavalla säilyy läpi elämän ja saa meidät hakemaan hyväksyvää katsetta aina uudelleen ja uudelleen. Tarkkailemme toistemme eleistä ja katseista viestejä siitä, olemmeko hyväksyttyjä. Jos jäämme keinoistamme huolimatta sitä vaille, usko omasta arvosta hiljalleen heikkenee. Katseella on väliä.

Kuulemassamme evankeliumissa katseella on mielestäni keskeinen rooli. Katsokaamme asetelmaa, jota voisi ehkä myös luonnehtia eräänlaiseksi kolmiodraamaksi, jotka ovat yleisiä Luukkaan evankeliumissa: tuhlaajapoika isänsä ja veljensä kanssa, rikas mies, Lasarus ja Isä Abraham. Nyt sen muodostavat fariseus Simon, nimettömäksi jäävä nainen ja Jeesus. Katsotaanpa asetelmaa mielessämme, sielumme silmillä, niin kuin me olisimme paikalla. Voit vaikka halutessasi laittaa silmäsi kiinni.

Käännetään katseemme ensiksi fariseus Simoniin, jonka kodissa olemme. Hän on kutsunut Jeesuksen omaan kotiinsa. Vaikka fariseuksen usein nähdään evankeliumeissa Jeesuksen vannoutuneina vastustajina, Simon ei vaikuttaisi kuuluvan kaikkein kriittisimpään massaan. Hän on kutsunut Jeesuksen kattonsa alle, samaan pöytään, yhteiselle aterialle. Paikalla on muitakin pöytävieraita, ilmeisesti kunnon kansalaisia. Tieto Jeesuksen läsnäolosta on yleisessä tiedossa myös talon seinien ulkopuolella. Julkinen yhteisateria kodissa merkitsee, ettei Simon suoralta kädeltä tuomitse Jeesusta vaan haluaa ottaa tästä selvää, on ehkä utelias: voisiko tuo oudosti opettava mutta voimallisesti puhuva puusepän poika kuitenkin olla profeetta. Eiväthän entisaikojen profeetatkaan kaikki olleet oppineita saatikka salonkikelpoista väkeä. Voimme kuvitella katseen, jonka hän luo Jeesukseen tämän tullessa sisään taloon ja käydessä pöytään. Kiinteä, pohtiva katse. Kuitenkin kaiken analysoinnin keskellä Simon jää, ehkä huomaamattakin, etäiseksi isännäksi. Hän ei tarjoa Jeesukselle vettä jalkojen pesuun, mikä oli yleinen kunnioittava ele vieraita kohtaan. Tämä ei ollut pelkkä muodollisuus – kun väki käveli hiekkaisessa ympäristössä sandaaleissa tai paljain jaloin, voimme ymmärtää eleen merkityksen. Tänä päivänäkin meillä kuuluu asiaan, että kutsuvieraille tarjotaan käsienpesumahdollisuus. Jeesuksen mainitsemat suudelmalla tervehtiminen ja pään voitelu sen sijaan eivät oikeasti kuuluneet isännän velvollisuuksiin: tervehdyssuudelma oli lähipiiriä ja hyviä ystäviä varten ja pään öljyllä voitelu hallitsijoille, sairaille tai paastoajille tarkoitettu, tai osa hautajaismenoja Muuten Simon varmasti toimii isäntänä pöydässä niin kuin kuuluukin, katsoo että kutsuvieras saa syödäkseen ja seurustelee hänen kanssaan, haluaa oppia tästä lisää. Lämpö hänen katseestaan kuitenkin puuttuu. Kuitenkin ateriointi varmasti keskeytyy äkillisesti ja puheensorina vaikenee, kun Simeonin ja muun pöytäväen katse kääntyy kohti uutta tulokasta. Monien silmät laajenevat. Mekin voimme mielessämme kääntää katseemme Simonista naiseen.

Siinä missä Simon on tarkkaillut vierastaan kiinteästi, nainen tuskin katsoo kehenkään päin, ei edes Jeesusta kohti. Katse maahan luotuna hän kävelee yhtä tiettyä kohti. Hän tietää, millaisia katseita saisi osakseen, jos katsoisi ympärilleen. Närkästyneitä, ehkä jopa pöyristyneitä. Tiedätte sanonnan: jos katse voisi tappaa. Lähi-Idälle tyypillinen puheensorina on vaihtunut jäätävään hiljaisuuteen, jossa kuulisi vaikka nuppineulan putoavan. Hiljaisuuteen sekoittuu vaan Jeesuksen jalkojen luo ehtineen naisen itku. Tuohon aikaan aterioitiin makuuasennossa patjojen ja peitteiden päällä, joten naisen on mahdollista ryhtyä työhönsä katsomatta edes Jeesusta kasvoihin. Tekstin pohjalta voimme päätellä, että Jeesuskaan ei välttämättä tuossa vaiheessa katso naista vaan tarkkailee kiinteästi Simonia. Fariseuksen vaivaantunut, välttelevä ja ehkä vihamielinenkin katse paljastaa, mitä hänen mielessään liikkuu: ”Tuoko muka profeetta! Antaa naisen, ja vielä tuollaisen naisen koskea itseään. Ja kuka tuon porton edes päästi sisään, voi tätä häpeää:” 

Perinteisesti Simonin kutsumatonta vierasta kutsutaan syntiseksi naiseksi. Vaikka ilmaisu tuntuu vahvasti arvottavalta, eihän tässäkään kirkkosalissa ole muita kuin meitä syntisiä, on syytä muistaa, että Luukkaan evankeliumissa sanalla syntinen viitataan usein heihin, jotka tiedostavat syntisyytensä, katuvat ja saavat Jeesukselta syntien anteeksi annon ja samalla elämälleen uuden suunnan ja tarkoituksen. Publikaani Sakkeus on tunnettu esimerkki. Nainen on tehnyt vääriä asioita elämässään, ja ns. kunnon kansalaiset halveksivat häntä. Hän ei kuitenkaan evankeliumitekstissä ole uhri vaan aktiivinen toimija. Hän haluaa vapautua häpeästä ja muutoksen elämäänsä ja tiedostaa, ettei yksin siihen pysty. Hän on kuullut Jeesuksesta ja luottaa siihen, että tämä voi auttaa. Hän tietoisesti altistaa itsensä kokonaisen miehistä koostuvan pöytäseurueen tuomitseville katseille ja myös mahdolliselle rangaistukselle. Samalla hänen toimintansa Jeesuksen jalkojen juuressa osoittaa, että hän ymmärtää synnin vakavuuden: jalkojen pesu kyynelillä on aidon katumuksen osoitus, ei taktikointia. Hän jättäytyy Jeesuksen armon varaan ja jaksaa odottaa, kun tämä puhuttelee ensin Simonia.

Jeesus katsoo Simonia varmasti suoraan silmiin ja sieluun, kun taas Simonin katse vaivaantunut. Hän kuitenkin säilyttää muodollisen kohteliaisuuden kutsumalla Jeesusta opettajaksi. Jeesuksen vertaus kahdesta velallisesta ehkä ärsyttää häntä lisää: lapsikin nyt tajuaa, että kymmenkertaisen velan anteeksi saanut tuntee suurempaa rakkautta armahtajaa kohtaan kuin pienemmän summan anteeksi saanut. Mutta tässä kohtaa Jeesus kääntää pöydän ympäri ja korottaa katuvan naisen esikuvaksi Simonille ja meille muille. Kyse ei ole syntien määrästä vaan luottamuksena ja kiitollisuutena vaikuttavasta uskosta, vaikka hyvin heiveröisestäkin. Nainen katui ja turvautui koko sydämestään Jeesukseen. Suunnatessaan tuomitsevan katseensa naiseen siivosyntinen Simon näki vain ulkokuoren, ei naisessa olevaa uskoa. Ennen kaikkea Simonin ongelma oli se, että hänen Jeesukseen suuntaama kriittinen ja puntaroiva katse ei pystynyt porautumaan ihmisviisauden läpi, näkemään Vapahtajaa.

Nyt on meidän aika kääntää katseemme Jeesukseen. Se on helppoa. Tekstissä kerrottiin, kuinka Jeesus Simonille puhuttuaan Simonille kääntyi katsomaan naista, varmasti suoraan silmiin, ei tuomitsevalla vaan rakastavalla katseella. Samalla tavalla hän katsoo meitä lempeästi silmin ja sanoo meille, että kaikki syntimme annetaan anteeksi. Syntisinäkin olemme Jumalan rakastavan katseen kohteena. Käännymme Veljemme ja Vapahtajamme puoleen.