
Yhteisvastuu 2026 – Jokainen ihminen on avun arvoinen
Yhteisvastuukeräys käynnistyy 1.2.2026. Keräys tukee jalkautuvaa ja kohtaavaa vanhustyötä, jossa vahvistetaan arjen turvaa ja osallisuutta erityisesti kotona asuvien ikääntyvien parissa. Yhteisvastuun diakoniatyön ammattilaisille tekemä kysely kertoo, että ikääntyvien luottamus avunsaantiin on heikentynyt. ”Monet kokevat itsensä taakaksi”, vastauksissa sanotaan.
Raisiossa järjestetään vuoden aikana tapahtumia, joiden tuotto ohjataan Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Raision Yhteisvastuukeräyksestä vastaa ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana ja keräyspäällikkönä toimii seurakunnan luottamushenkilö Kauko Mannerjärvi. Ryhmässä on myös muita seurakunnan luottamushenkilöitä.
Keräyksen tuotto ohjataan kotimaassa Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien kautta paikalliseen auttamistyöhön sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n etsivään vanhustyöhön. Kansainvälinen kriisiapu ohjataan Suomen suurimman kehitysyhteistyöjärjestön Kirkon Ulkomaanavun kautta. Vuoden 2026 suojelijana on tasavallan presidentti Alexander Stubb.
Lahjoita Yhteisvastuu 2026 -keräykseen Raision seurakunnan kautta:
- MobilePay numero 47215
- Tilisiirto Raision seurakunnan viitenumerolla 301725. Tili on nimellä Kirkkopalvelut ry.
- Aktia FI82 4055 0010 4148 41
- Nordea FI16 2089 1800 0067 75
- OP FI14 5000 0120 2362 28
- Digilipas Raision seurakunnalle Yhteisvastuukeräyksen verkkosivuilla.
Kiitos lahjoituksestasi!
Rahankeräysluvat: Kirkkopalvelut ry:n keräyslupa RA/2020/639 voimassa toistaiseksi. Ahvenanmaalla ÅLR 2025/6899 1.1.–31.12.2026.
Tule mukaan tekemään hyvää!
Ota yhteyttä Raision seurakunnan Yhteisvastuun keräyspäällikkö Kauko Mannerjärveen ja kysy lisää: kauko.mannerjarvi[at]virha.fi, p. 050 012 4317.
Raision seurakunnan Yhteisvastuukeräyksen ohjausryhmä vasemmalta oikealle. Eturivissä Heli Koivikko, Veijo Mikola ja Jasmin Nisunen sekä takarivissä keräyspäällikkö Kauko Mannerjärvi, Sirpa Heimberger ja pappi Vesa Siltala.
Yleistä Yhteisvastuusta
Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa heikoimmassa asemassa olevia syntyperään, uskontoon ja poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Apu kanavoidaan perille Yhteisvastuun kokeneiden diakonia-, sosiaali- ja kehitysyhteistyön kumppanien kautta.
Yhteisvastuukeräyksen tuotot ohjataan kotimaiseen ja kansainväliseen auttamistyöhön seuraavasti: 50 % kotimaahan: evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyöhön paikallisesti (30%) sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton VALLI ry:n koordinoimaan etsivään vanhustyöhön (20%). 50 % kansainväliseen työhön: Kirkon Ulkomaanavun katastrofi- ja jälleenrakennustyöhön sekä koulutukseen maailman kriisikohteissa.
