Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 9

Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.

    Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: ”Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.

Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!” Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään. (Luuk. 9:28–36)

Mahtaisimmeko olla lähempänä Jumalaa kun kapuaisimme vuorelle?

Millainen olisikaan tuo matka?

Lähtisitkö, jos sinua pyydettäisiin mukaan?

Tutussa matkalaulu psalmissakin kysellään: “Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun?” (Ps. 121:1.)

Monesti meillä ihmisillä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Mielemme täyttää monenlainen pohdinta. Emme aina ole välttämättä edes varmoja minne olemme matkalla tai kuinka jaksamme taittaa tuon matkan. On tapahtumia ja tienhaaroja, jotka yllättävät joskus kokeneenkin kulkijan. Monet matkatavarat osoittautuvat tarpeettomiksi ja välillä on vain pysähdyttävä. Kuitenkin samainen matkalaulu jatkuu: “Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.” (Ps. 121:2.)

Kun me arvuuttelemme ja huolehdimme huomisesta, on hyvä muistaa, että Jumala on jo siellä huomisessa meitä vastassa. Ettei ole syytä pelätä. Jokseenkin luontaisesti ja lapsen lailla saamme uskoa, että Jumala on yläpuolellamme, korkeuksissa ja taivaan kirkkaudessa. Jumalaa ajatellessa ja erityisesti huolten painamana Hänet saattaa kuitenkin huomaamattaan siirtää kauemmas kuin mitä Hän todella onkaan. Kun tuntuu ettet jaksa kavuta ylemmäs, on Hän siellä missä sinä olet.

Välillä matkanteko väsyttää tai ihan vain asioiden odottaminen. Opetuslapsetkin vaipuivat vuorella syvään uneen, Luukas kertoo.

Mutta: “Herra ei anna jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee.” (Ps. 121:3.)

Kuulemamme evankeliumiteksti kertoo kirkastusvuoren tapahtumista. Jeesuskin nousi vuorelle ja otti mukaansa kolme opetuslastaan: Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin. Luukkaan kertoman mukaan Jeesus nousi vuorelle rukoilemaan. Tuolla paikalla ja sen tapahtumilla oli eittämättä oma erityismerkityksensä. Jeesus rukoili, häntä valmisteltiin ja opetuslapset saivat nähdä aavistuksen verran tulevan ylösnousemuksen kirkkaudesta. Kirkkaus ilmentää yhtä Raamatun keskeisimmistä käsitteistä. Kirkkaus osoittaa, että Jumala on paikalla. Myös Herran siunauksessa me toistuvasti pyydämme, että Herra kirkastaisi kasvonsa meille ja olisi meille armollinen. Me pyydämme, että Herra kääntäisi kasvonsa meidän puoleemme ja antaisi meille rauhan. Me todella tarvitsemme sitä yhä uudelleen elämänmatkamme eri vaiheissa.

Kirkastusvuoren tapahtumat veivät Jeesuksen ja opetuslapset hetkeksi pois kärsimyksen ja ahdistuksen maailmasta. He olivat ottaneet tarvittavaa etäisyyttä, taittaneet yhteistä matkaa yksinäiselle paikalle ja oli aika rukoilla. Kirkastusvuorella itse Jumala ilmestyi Jeesukselle ja hänen lähimmille seuraajilleen. Kokemus herätti opetuslapsissa myös pelkoa. Kenties juuri inhimillistä epävarmuutta ja hätäännystä pilvivarjossa, mutta myös opetuslasten oikeanlaista asennoitumista, pyhää pelkoa jumalallista kohtaan.

Pilvestä kuului Jumalan ääni, yhtä aikaa vahva tunnustus ja kehotus:

“Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!” Vaikka Mooses ja Elia olivat ilmestyneet myös kirkkaudessa, kehotti Jumala opetuslapsia kuulemaan ensisijaisesti Poikaa, joka täyttää lain ja profeetat. Jumalan Poika oli totisesti siellä heidän kanssaan. Pietari sanoi Jeesukselle: “Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä”. Pietari olisi ollut valmis tekemään kolme majaa. Vaikka hän oli ymmärtämätön, Luukkaan kertomus ilmentää myös Pietarin kokeneen että siellä oli hyvä olla, sinne voisi kenties jäädä pidemmäksikin aikaa. Luukkaan mukaan opetuslapset vaikenivat kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään. Ihmeellinen kokemus sai kantaa heitä myös eteenpäin vaikkei se muuttanut sitä, että Jeesuksen oli lähdettävä pois.

Jeesus ja opetuslapset eivät voineet näin jäädä vuorelle. Matkan oli jatkuttava ja täyttymyksen tapahduttava ristintietä pitkin. Meidänkin matkamme jatkuu ja taas uudet kokemukset täyttävät elämämme päiviä. Millainen on tämä päivä? Se on vasta aluillaan, mutta käymme sitä tässä yhdessä ja on hyvä, että olemme täällä. Kiitos että lähdit mukaan. Alussa aloittamani matkalaulu päättyy lupauksen sanoihin: “Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina.” (Ps. 121:8.)