Perinne - Vapaus - Turva

Niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen, Jeesus sanoi: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” He vastasivat hänelle: ”Me olemme Abrahamin jälkeläisiä, emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.” (Joh. 8:31-36)
---
”Suomi on vanha maa”, näin minulle sanottiin kuluneella viikolla, kun kävin keskustelua erään seurakuntalaisen kanssa. Onko Suomi vanha? Vietämme tänään sadatta viidettä itsenäisyyspäivää. Kukaan meistä paikalla olijoista ei muista niistä jokaista, eivät vanhimmatkaan. Elämä Suomessa ja Raisiossa oli 105 vuotta sitten niin erilaista, että emme sitä helposti omaksemme tunnistaisi. Niin vanha Suomi on. Ja samalla, Suomi on vasta kolmen sukupolven ikäinen maa. Meidän isovanhempamme ovat syntyneet Suomessa, joka ei ollut itsenäinen valtio. He syntyivät todellisuuteen, jonka yllä ei liehunut siniristi-lippu. Niin nuori Suomi on. Itsenäisyyspäiviä on vuosien ja vuosikymmenten aikana vietetty hyvin erilaisissa tilanteissa ja tunnelmissa. Elämä on ollut ja on hyvinkin erilaista. Samalla on löydettävissä jotain yhdistävää, yksittäiset joulukuun kuudennet päivät yhteen liittävää. Jokaisesta itsenäisyyspäivästä löytyy kiintopisteitä, joiden kautta on piirrettävissä kuva itsenäisen Suomen historiasta. Yksi sellainen, kestävä ja muuttumaton piste on itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus, jossa kiitämme Jumalaa maastamme ja rukoilemme Kaikkivaltiaan siunausta maallemme. 
Perinne
Sota Euroopassa heijastuu vahvasti tähän itsenäisyyspäivään. Varusmiespalvelusta parhaillaan suorittaville tilanne on hyvin erilainen kuin edeltävinä lähivuosikymmeninä. Saarnaa valmistamaan kutsuin siksi kaksi nuorta miestä, jotka molemmat ovat parhaillaan armeijassa. Ilari Nieminen suorittaa palvelustaan Porin prikaatissa ja Heikki Laakso Uudenmaan prikaatissa. Heidän ajatuksiaan kuulemme osana saarnaa. 
Molemmille nuorille itsenäisyyspäivän perinteet ovat merkityksellisiä. Linnan juhlat, sotilasparaatit, kahden kynttilän sytyttäminen ikkunalle sekä veteraanien ja lottien muistaminen ovat heidän mukaansa kiinteä osa suomalaista perinnettä, josta ei pidä luopua. Erityisen tärkeäksi he kokevat mahdollisuuden olla itsenäisyyspäivänä rauhassa kotona. Mahdollisuus olla rauhassa ja kotona on puhuttelevaa. Se mitä usein niin kiireisesti tavoittelemme voikin olla turhaa, jos vain saamme mahdollisuuden olla rauhassa ja olla kotona. Ajatus kantaa yli sukupolvien.
Muistaminen on ollut viime päivinä runsaasti esillä. Ajatus ei ole uusi. Perinteet ovat oikeastaan olemassa muistamista varten. Perinteet ovat yhteistä muistia kannattelevia asioita. Näin oli jo Jeesuksen aikana. Juutalaiselle kansalle Jumala oli antanut perinteitä, joita heidän tuli vaalia. Keskeisimpiä Jumalan määräämiä perinteitä oli juhlapäivien vietto sekä isille annettu käsky kertoa lapsilleen mitä Herra Jumala oli tehnyt kansan hyväksi. Juhlapäivät rytmittivät juutalaista vuoden kiertoa, aivan kuten kristilliset juhlapäivät rytmittävät meidän suomalaisten vuoden kulkua. Kunnia-asia oli saattaa lapset tietoisiksi Jumalan hyvistä teoista ja kokoontua perheen kanssa yhteen kiittämään Jumalaa. Tässä käskyssä ja määräyksessä on Jumalan vaikuttava voima läsnä edelleen. Meidän tehtävämme on muistaa ja kertoa. Ei ainoastaan mitä meitä edeltäneet sukupolvet ovat työllään ja uhrauksillaan saaneet aikaan, vaan miten Jumala on toiminut ja vaikuttanut. Unohtaessamme sukupolvien teot, kavennamme ymmärryksemme. Kadottaessamme Jumalan teot menetämme siunauksen. Tehtävämme kristittyinä on muistaa ja kertoa lapsillemme ja heidän lapsilleen.
Vapaus
Jeesus puhuu evankeliumissa vapaudesta. Vapauden teema oli hänen kansalleen merkittävä. Lukuisia kertoja juutalaiset olivat eläneet miehitysvallan alla ja läpi historiansa ympäröivien suurvaltojen puristuksessa. Tästä taustasta voimme löytää samaistuttavaa. Vapauden kaipuu on ikiaikainen, ihmisiin erikoisella tavalla istutettu ja edelleen läsnä oleva. Ilari kuvaa vapauden merkitystä itselleen näin: ”Minulle vapaus merkitsee sitä, että saan olla suomalainen, puhua suomen kieltä sekä isoimpana asiana, joka on suuren suuri kunnia, saada kantaa joka päivä Suomenlipulla varustettuja varusteita, jotka yhdistävät kaikki suomalaiset.”  Heikki pohtii vapautta näin ajatuksin: ”Vapaus tarkoittaa minulle mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihini ja ympärilläni tapahtuvaan ilman pelkoa siitä, että se on rangaistavaa tai väärin. Vapaus merkitsee mahdollisuutta elää omannäköinen elämä.”
Vapaus on nuorten miesten puheenvuoroissa vahvasti identiteettiin ja elämän mahdollisuuksiin vaikuttava arvo. Vapauden merkitys omalle minuudelle ja valinnoille on näin kiistämätön. Pitää paikkansa myös kristityn vapaudessa. Jeesus sanoo: ”Totuus tekee teistä vapaita”. Jeesuksen ajatus on tällä kertaa ulkoista ja yhteiskunnallista vapautta syvemmällä. ”Totuus tekee teistä vapaita”, sanoi hän, joka on itse tie, totuus ja elämä. Jeesus tekee meistä vapaita. Jeesus vapauttaa anteeksiannollaan syyllisyyden taakan alta. Anteeksianto on totta, koska hän kärsi kaikkien syyllisyyden rangaistuksen. Jeesus vapauttaa häpeän taakan alta. Hän vakuuttaa, että olet Isän Jumalan luoma ja siksi arvokas. Jumalan luoma on arvokas silloinkin, kun ihminen pahuudessaan riistää toiselta ihmiseltä arvon. 
Vapaus ei koskaan ole ilmaista. Sen tietävät itseäni edeltäneet sukupolvet kipeän hyvin. Kristitynkään vapaus ei ole ilmaista, mutta Jeesuksen tähden se on meille maksutonta. Jeesus maksoi hengellään koko hinnan, jotta me olisimme vapaita synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Se on lahjana saatua vapautta, joka vapauttaa meidät elämään. Kristityn ei tarvitse virheiden tekemisen pelossa jättää elämättä, vaan hän saa luottaa uuden alun mahdollisuuteen. Kristityn vapaus on vapautta, joka ei rajoitu haalimaan hyvää itselleen, vaan näkee arvon ihmisessä ja jaetussa hyvässä. Kristityn vapaus on Jumalan rakastetuksi tulemisen kokemista niin suuressa määrin, että se vapauttaa rakastamaan jopa vihamiestään. Tällaisen vapauden merkkinä saamme joka päivä kantaa, suurta kunniaa tuntien, kasteessa otsaamme ja rintaamme piirrettyä ristin merkkiä. Tällaisen vapauden merkkinä lipussamme piirtyy valkealle sininen risti.
Turva
Jumalan siunauksen toivottaminen on vuosikymmenten ja satojen ajan kuulunut juhlapäivien puheissa. Siunaus on Jumalan suojaavaa läsnäoloa, turva itseämme voimakkaammalta. Siitä kertovat monet tämän jumalanpalveluksen virret ja hetki sitten kuultu Psalmi. Tänä vuonna vahvemman turvaan hakeutuminen on ollut keskusteluissamme poikkeuksellisen tiiviisti. Jumalan tarjoama turva oli osa Ilarin ja Heikin kanssa käymääni keskustelua. Tietoisuus Korkeimman suojasta oli heille tuttua. Sille annettiin arvo. Aktiivinen hakeutuminen Kaikkivaltiaan suojelukseen kuulosti sitä vastoin erityisemmältä, hädän hetkiin varatulta mahdollisuudelta.  Jäin miettimään, onko niin, että Raamatun sanan kuuloon ja arkiseen rukoukseen hakeutuminen ovat ajassamme katoavia. Me arvostamme – kuten Ilari ja Heikkikin – suuresti edeltävien sukupolvien työtä ja viisautta. Millaisen arvon annamme meitä edeltävien sukupolvien hengelliselle perinteelle? Mitä voisimme siitä oppia?
Psalmin 121 viesti on lohdullinen ja vakaa. Se on muuttumatonta ja pysyvää Jumalan lupausta. Meillä on oikeus kohottaa katseemme kohti Herraa ja etsiä häneltä apua. Ulkopuolisia ratifointeja ei tarvita. Jeesus on työllään avannut yhteyden Jumalaan, taivaan ja maan luojaan. Meidän ei tarvitse epävarmoina kysellä, mistä saisimme avun. Jumala on turva, joka suojelee kaikelta pahalta. Hän suojelee koko elämäsi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina. Miksi unohtaisimme tämän? Miksi yrittäisimme pärjätä vain omassa voimassamme ja pienen kansamme resursseilla? Apu on tarjolla sitä pyytävälle. Älkäämme hukatko tätä uskon aarretta, vaan laittakaamme turvamme Jumalaan. Korkeimman suojelus olkoon teidän, teidän rakkaidenne, koko kansamme ja Suomen suoja sukupolvesta toiseen.