Palmusunnuntain saarna Raision kirkossa 23.3.24, pastori Antti Pajunen

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 21 (Matt. 21:12–17)

Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.” Mutta te teette siitä rosvojen luolan.”
    Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”, he suuttuivat ja sanoivat hänelle: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?” ”Kuulen”, vastasi Jeesus. ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi”?” Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.

Silloin kun naurat, koko maailma nauraa kanssasi, silloin kun itket, itket yksin. Tämä vanha sanonta tarkoittaa, että kun ihminen on hyväntuulinen ja hänellä menee hyvin, hänellä on seuraa. Kun koittavat synkät ajat, ihmiset kaikkoavat ympäriltä. Sanonta tuli mieleeni pohtiessani palmusunnuntain kahtalaista olemusta: palmunoksin koristeltu juhlapolku vie kohti hiljaisuutta, yksinäisyyttä ja kärsimystä. Huomasitte varmasti, että tämän vuoden evankeliumi jättää väliin palmusunnuntaihin yleisemmin liitetyn kohtauksen, jota myös 1. adventtisunnuntaina muistellaan: Jeesuksen saapumista aasilla viimeistä kertaa Jerusalemiin. Tähän kuuluisaan ratsastukseen liittyy positiivinen tunnelma: iloinen kansanjoukko tervehtimässä Jeesusta riemulla, palmuoksia heiluttaen, ylistäen tulijaa. Opetuslapset hurraamassa Herralleen muiden mukana. Ilonhuutoja ja naurua, toivoa ja odotusta, yhteisöllisyyttä. Mutta iloisen pintakerroksen alla piilee synkkiä pohjavireitä. Jerusalemissa punotaan juonia, temppelin sivuhuoneissa, katujen kulmissa. Ei enää kovin kaukainen risti luo varjonsa palmusunnuntaihin. Moni tulee tulevina päivinä pettymään suurissa odotuksissaan, monet ilonhuudot kuivumaan huulille, moni rakkaus kylmenemään, pelko syrjäyttämään uskollisuuden. Ja kaiken keskellä Jeesus, nasaretilainen puuseppä, joka on kuluneen kolmen vuoden aikana tullut tunnetuksi paitsi tunnustekojen tekijänä myös tinkimättömänä Jumalan totuuden julistajana, joka jakaa ihmisten mielipiteitä. Onko kyseessä profeetta, Jumalan mies? Vai vaarallinen kansankiihottaja? Luulenpa Jeesuksen hyvin tietäneen mielessään, että suosio ei kestäisi, Hoosianna-huudot vaimenisivat ja ihmiset ympärillä kaikkoaisivat, läheisimpiä ystäviä myöten. Voimme hyvin ajatella, että Jeesuksella on varjo sydämellään.

Evankeliumi tänään alkaa toimintakohtauksella. Jeesus meni Jerusalemin temppeliin, kaupungin ja juutalaisen uskon ytimeen, ainoaan paikkaan, jossa oli luvallista toimittaa uhreja Jumalalle. Temppelin ensimmäinen osa on ns. pakanoiden esipiha, joka oli saanut nimensä siitä, että siellä saivat olla myös muut kuin juutalaiseen kansaan kuuluvat, esimerkiksi juutalaisuudesta kiinnostuneet pakanat ja vierasmaaliset kauppiaat. Sisemmälle temppeliin meno oli kielletty pakanoilta kuolemanrangaistuksen uhalla. Rahanvaihto ja uhrieläinten osto tapahtui esipihalla: uhraamaan ja rukoilemaan tulevien kolikot piti ensin vaihtaa temppelissä kelpaavaan valuuttaan. Tämä oli hyvää bisnestä temppelipapistolle. Kyyhkyset olivat halvimpia ja yleisimpiä uhrieläimiä.

Jeesuksen toiminta temppelin esipihassa on ollut varmasti hyvin tunnepitoista ja dramaattista. Tänään emme tapaa Jeesusta lempeästi silmiin katsovana tai rohkaisun sanoja jakavana parantajana tai rinnalla kulkijana. Näemme hänet raivokkaana ja hyökkäävänä, kaatamassa pöytiä ja piiska kädessä. Kuvaus ei vastaa perinteistä Jeesus-kuvaa. Voisi myös hämmästellä, että Jeesus on aggressiivinen myös varmaankin hurskaalla mielellä temppeliin uhraamaan ja rukoilemaan tulleita kohtaan. Kuvaus on saanut jotkut raamatunlukijat tulkitsemaan tilannetta aika villistikin. Raamatun ulkopuolelle jäänyt, myöhemmin laadittu nasarealaisevankeliumi kuvaa, kuinka ihmiset pakenivat Jeesuksen leimuavia silmiä. On myös esitetty, että temppelissä toimiminen Jeesuksen tavoin olisi ollut mahdoton ilman aseistettuja seuraajia ja väkivaltaista yhteenottoa temppelissä olevan temppelivartioston kanssa. Villeimpien tulkintojen mukaan temppelin puhdistus oli alun perin sotilaallinen operaatio, jossa Jeesus johti opetuslapsista muodostunutta joukko-osastoa kuin sissipäällikkö tai vapaustaistelija, eräänlainen antiikin Che Guevara. Tällainen toiminta olisi kuitenkin helposti johtanut verilöylyyn, sillä läheisessä Antonian linnakkeessa majaili raskaasti aseistettu roomalainen sotajoukko, jota julma maaherra Pontius Pilatus ei epäröinyt käyttää levottomuuksien sammuttamiseen verellä.  Tästä syystä on todennäköistä, että Jeesuksen ”riehuminen” esipihalla oli käytännössä pienimuotoista ja väkivallatonta, mutta symboliarvoltaan sitäkin voimakkaampi. Uhrikultti Jerusalemin temppelissä oli Israelin uskonnollisen elämän ydin. Emme voi varmuudella tietää, halusiko Jeesus tuoda esille temppelipalveluksen epäkohtia, kuten uhreilla rikastumista, vai halusiko hän julistaa koko temppelin käyneen tarpeettomaksi messiaan saapuessa. Sen sijaan on hyvin todennäköistä, että tuon teon jälkeen ei paluuta ollut, no going back. Jeesus sai Israelin johtavan papiston leppymättömän vihan ylleen. Temppelistä aukenisi yksisuuntainen tie Golgatalle.

On merkillistä, että rikottuaan välit lopullisesti papiston kanssa Jeesus jäi vielä temppeliin parantamaan sokeita ja rampoja. Hän tekisi loppuun asti, niin kauan kuin oli päivä, sitä työtä, mitä hänet oli lähetetty tekemään: parantamaan sairaita ja julistamaan hyvää sanomaa. Kauniina yksityiskohtana mainitaan lapset totuuden torvina, huutamassa ylistystä: Hoosianna! Herran siunaus Daavidin pojalle. Kuitenkin jopa parantamisteot nähneet papit ja lainopettajat vain närkästyivät lasten vilpittömistä sanoista. Lapsilla oli kyky nähdä Jeesus uskon silmin Jumalan lupaama pelastaja, kun taas oppineet aikuiset jäivät ennakkoluulojensa ja itsepäisyytensä vangeiksi. Taas kerran lapset asetetaan meille uskon esikuviksi. Jeesus ei kuitenkaan enää jäänyt väittelemään asiasta vaan jätti heidät epäuskonsa valtaan ja poistui. Voimme ehkä ajatella Jeesuksen tunteneen uupumusta ja turhautuneisuutta, kun hänen kerrotaan siirtyneen pois Jerusalemista viereiseen Betanian kylään yöpyäkseen siellä. Aika oli käymässä vähiin. Ehkä hän jo tunsi ristin painon.

Tänään alkaa hiljainen viikko. Hiljainen viikko on pääsiäistä edeltävä viikko. Sitä kutsutaan myös nimellä piinaviikko tai suuri viikko. Hiljaisella viikolla kristityt keskittyvät muistelemaan Jeesuksen kärsimystä. Miksi nimi hiljainen viikko? Kuulin tällä viikolla hyvän selityksen viikon nimestä. Ajatellaanpa Jeesuksen tietä tällä viikolla: palmusunnuntain häilyvä kansansuosio. Kiirastorstain ehtoollinen, Jumalan rakkauden ateria, vaikka opetuslapsiaan lempeästi palveleva tietääkin ystäviensä jättävän hänet. Yksinäinen ja tuskainen rukous Getsemanen puutarhassa. Petos. Pilkka ja pahoinpitely. Musertavan raskas risti kannettavana. Neljä naulaa. Hiljaiseksi vetää. Ja kaikki tämä rakkaudesta, meidän puolestamme, syntien anteeksi saamiseksi. Mitään emme voi vastineeksi antaa. Vain nöyrän rukouksen, jolla tunnustamme meidänkin syntimme Golgatan ristillä kannetuiksi.